"Tosiaankin, sir, on ikävää, että kohtaatte mitään arvonannon puutetta seudulla, jolla esi-isänne ovat asuinsijansa suuruudesta päättäen olleet hyvin tärkeitä toimimiehiä."
"Totta kyllä, mr. Mannering. — Minä olen vaatimaton mies, enkä noista asioista sen enempää puhu; ja täytyy sanoakseni, etten mokomia juuri muistelekaan. Mutta olisittepa kuullut isäni kertoilevan, miten ennen vanhaan Mac-Dingawaiet — nykyiset Bertramit, nähkääs — taistelivat irlantilaisten ja ylämaalaisten kanssa, joita ryntäili tänne Ilayn ja Cantiren puolelta. Pyhällä maallakin kävivät — Jerusalemissa ja Jerikossa nimittäin, koko heimo kintereillään — parempi olisi heidän ollut mennä Jamaikaan, kuten Sir Thomas Kittlecourtin setä — ja toivat mukanaan kotiin pyhäinjäännöksiä, samanlaisia kuin katolilaisilla on, ja lipun, joka on säilynyt tuolla ullakolla — olisivatpa ne olleet raakasokeritynnyreitä ja rommiastioita, niin paremmin siitä olisi sukuomaisuus kostunut — mutta ei kannata verratakaan Kittlecourtin vanhaa käähkänää Ellangowanin linnaan — lieneekö sen julkipuoli neljääkäänkymmentä jalkaa — Mutta teillehän ei aamiainen kelpaakaan, mr. Mannering; ette maista lihaa; sallikaa minun suosittaa tuota savustettua lohta — John Hay sen pyydysti, lauvantaista kolme viikkoa sitten, virran alajuoksun varrelta Hempseedin kaalamon kynnykseltä", j.n.e., j.n.e., j.n.e.
Hovinherran äkä oli jonkun aikaa pidätellyt häntä jokseenkin vakinaisesti yhdessä puheenaineessa, mutta nyt hän tempautui tavalliseen haihattelevaan laverteluunsa. Siten sai Mannering kyllikseen aikaa mietiskellä sen aseman hankaluuksia, jota hän tunti takaperin oli pitänyt kovin kadehdittavana. Siinä oli maalais-aatelismies, jonka enimmin arvossa pidettävänä ominaisuutena tuntui olevan hänen täydellinen hyväntuulisuutensa, salaisesti kiukuttelemassa ja nurkumassa lähimäisiänsä kohtaan aiheista, joiden täytyi olla kepeätä tomua varsinaisiin elämän vastuksiin verraten. Niille, jotka ovat syrjässä suurten koettelemusten tieltä, on säädetty pikku kiusoja, jotka täydellisesti ajavat heidän sielunrauhansa häiritsemisen asian; ja jokainen lukija lienee havainnut, ettei luontainen unteluus eikä opittu elämänviisaus pysty paaduttamaan maalaisherrasmiehiä loukkauksille, joita sattuu vaaleissa, käräjillä ja kunnalliskokouksissa.
Uteliaana tiedustelemaan maan tapoja käytti Mannering hyväkseen kelpo mr. Bertramin loruvyyhtiin satuttautunutta solmua ja kysyi, mitä kapteeni Hatteraick niin kiihkeästi mustalaisvaimosta tahtoi.
"Ka, laivaansa kai siunaamaan. Katsokaas, mr. Mannering, noilla vapaakauppiailla, joita laki nimittää salakuljettajiksi, ei ole mitään uskontoa, mutta sen sijaan taikauskoa tarpeeksi asti; ja niillä on yhtä monta taikaa ja loitsua ja joutavaa —"
"Turhuutta ja pahempaakin!" urahti koulumestari; "se on paholaisen kanssa kaupan hieromista. Taiat, amuletit ja loitsut ovat hänen keksintöänsä — valittuja nuolia Apollyonin viinestä."
"Olkaahan vaiti, mestari — aina te puhutte" (nuo muuten olivat ensimäiset miespoloisen sinä aamuna virkkamat sanat, pöytärukouksen ja kiitoksen lausumista lukuunottamatta), — "mr. Mannering ei teiltä saa sanaakaan viritetyksi! — ja tässä tähtitieteestä tai taioista ja muusta sellaisesta puhuessamme, mr. Mannering, oletteko ystävällisesti miettinyt eilisiltaista puheluamme?"
"Alan ajatella, mr. Bertram, arvoisan ystävänne tavoin, että olen tavallaan leikitellyt teräkalujen kanssa; ja vaikkemme te enkä minä, eikä kukaan järkevä ihminen, usko tähtiennustuksia, on kuitenkin toisinaan sattunut, että pilan vuoksi tehdyt tulevaisuuden utelut ovat tuottaneet arveluttavia ja epämieluisia seuraamuksia sekä ihmisten toimiin että heidän luonteisiinsa. Siksipä todella toivon teidän vapauttavan minut kysymykseenne vastaamasta."
Oli helppo nähdä, että tämä kiertelevä vastaus vain sai hovinherran uteliaisuuden hillittömämmäksi. Mutta Mannering oli itsekseen vakaasti päättänyt olla toimittamatta lasta alttiiksi niille hankaluuksille, joita olisi saattanut koitua, jos häntä olisi luultu pahan ennustuksen alaiseksi. Sen vuoksi hän luovutti mr. Bertramille kirjelappusen ja pyysi häntä tallettamaan sitä viisi vuotta, murtamatta sinettiä ennen viidennen vuoden marraskuun loppua. Tuon määräajan mentyä umpeen olisi hänellä vapaus lukea se; Mannering luotti siihen, että ensimäisen vaarallisen käänteen silloin ohi mentyä ei kirjelmän muullekaan sisällölle annettaisi mitään merkitystä.
Tähän suostui mr. Bertram, ja hänen uskollisuuttaan varmentaakseen vihjaili Mannering onnettomuuksiin, joita varmasti tapahtuisi, jos hänen ohjeitaan syrjäytettäisiin. Mr. Bertramin kehotuksesta vietti Mannering lopunkin päivää Ellangowanissa. Sen kuluessa ei mitään merkittävää esiintynyt; ja seuraavana aamuna matkamies nousi satulaan, lausui kohteliaat jäähyväiset vieraanvaraiselle isännälleen sekä tämän papilliselle seuralaiselle, toisti sydämelliset toivotuksensa perheen menestykseksi, käänsi heponsa pään kohti Englantia ja katosi Ellangowanin asukasten näkyvistä. Lukijaimmekin katseilta täytyy hänen nyt häipyä, sillä kertomuksemme käsittelee toista ja myöhempää kautta hänen elämästään.