Sofia, kuten tiedät, tuli mukanani Intiaan. Hän oli yhtä viaton kuin vallaton; mutta meidän kumpaisenkin onnettomuudeksi yhtä vallatonkin kuin viaton. Omat tapani kaavautuivat osittain sikseen jättämistäni opinnoista, osittain taipumuksesta eristäytymiseen, mikä ei oikein soveltunut asemaani rykmentin päällikkönä maassa, missä jokainen herrasmiehen arvoa vaativa asukas tarjoaa ja odottaa yleistä vieraanvaraisuutta.
Tiedät kuinka suuressa pulassa toisinaan olimme valkoihoisista miehistä, täydennellessämme taistelurintamaamme. Erityisen ahdingon hetkenä liittyi rykmenttiimme vapaaehtoisena muuan nuori mies, Brown nimeltään. Hän oli toiminut kauppa-alalla, mutta huomasi sotilaselämän luonteelleen sopivammaksi ja jäi joukkoomme upseerinkokelaaksi. Minun on oltava oikeamielinen onnetonta uhriani kohtaan: hän käyttäysi kaikissa sattuneissa tilaisuuksissa niin uljaasti, että ensimäistä vapaaksi joutuvaa sijaa pidettiin hänelle kuuluvana.
Olin joitakuita viikkoja etäisellä retkeilyllä. Palattuani huomasin tuon miehen vakiintuneen ihan ystäväksi kotiini sekä alituiseen seurustelevan vaimoni ja tyttäreni kanssa. Tuollainen olotila oli minulle monestakin syystä epämieluisa, vaikkei hänen käytöstänsä tai luonnettansa vastaan voinut mitään väittää. Olisin kuitenkin saattanut suopua hänen tuttavallisuuteensa perheessäni, ellei toinen mies olisi käynyt minulle vihjailemaan.
Jos luet uudestaan Othellon — sitä kirjaa en enää hirviä avata —, niin saat jotakin käsitystä siitä, mitä noista puheista oli seurauksena; tarkotan vaikuttimiani, sillä tekoni, Jumalan kiitos, olivat vähemmän moitittavia. Muuan toinen kokelas kaipasi ensimäistä upseeriksi ylentämisen tilaisuutta. Hän kohdisti huomioni vaimoni ja tuon nuoren miehen välille muodostuneeseen suhteeseen, jota johti minut nimittämään keimailuksi. Sofia oli puhdas, mutta puhtaudestaan ylpeä, ja mustasukkaisuuteni härnäämänä hän varomattomana autteli ja rohkaisi tutunomaisuutta, jota näki minun paheksivan ja epäluuloisena tarkkailevan. Brownin ja minun välillämme vallitsi jonkunlainen sisäinen vieroksuminen. Hän yritti parikin kertaa voittaa ennakkoluuloisuuteni; mutta mieleenlyöttymäni vallassa ollen tulkitsin hänen vaikuttimensa väärin. Tuntiessaan itsensä halveksien työnnetyksi takaisin luopui hän siitä, ja ollen ilman sukua ja ystäviä oli hän luonnollisesti valppaampi tarkkailemaan sen esiintymistä, jolla oli molemmat edut.
On kummallista, että näin kiduttavaa kirjettä kyhätessäni pyrin kuitenkin pitentämään hommaani, ihan kuin voisin siten tuonnemmaksi lykätä vauriota, joka jo kauvan on elämääni katkeroittanut. Mutta — kerrottava se on, ja kerronkin sen lyhyeen.
Vaikkei vaimoni ollut enää nuori, oli hän yhäkin kukoistavan kaunis ja — olkoon se sanottuna omaksi puolustuksekseni — häntä miellytti, että hänestä sitä ajateltiin — toistan mitä edellä huomautin. Sanalla sanoen, hänen siveyttään en konsanaan epäillyt, mutta Archerin viekkaiden viittausten vaikutuksesta aloin ajatella, että hän ei välittänyt mieleni rauhasta ja että nuori Brown osotteli huomaavaisuuttaan ynseydestä minua kohtaan ja minua uhmaillakseen. Hän puolestaan kenties katsoi minut sorronhaluiseksi ylimysluontoiseksi mieheksi, joka käytin yhteiskunnallista ja sotilaallista arvoani alhaisempieni härnäämiseen. Ja jos hän älysi typerän mustasukkaisuuteni, niin hän luultavasti piti tuon luonteeni kipeän kohdan ärryttämistä kostokeinona niiden pikku loukkausten vastapainoksi, joita minun vallassani oli hänelle tuottaa.
Eräs teräväjärkinen ystäväni kuitenkin tulkitsi hänen lähentelyjänsä haitattomammiksi tai ainakin vähemmän loukkaaviksi. Hänen käsityksensä mukaan tarkottivat ne Julia-tytärtäni, vaikkakin ensi kädessä kohdistuivat hänen äitinsä kannatuksen suostutteluun. Tämä ei olisi ollut mikään kovin imarteleva tai miellyttävä yritys hämäräperäisen ja maineettoman nuoren miehen taholta; mutta minä en olisi loukkaantunut tällaisesta hullutuksesta niinkuin epäilemästäni röyhkeämmästä tavottelusta. Mutta loukkaannuksissani minä olin, ja ihan sydänjuuria myöten.
Pienoinen kipinä virittää lieskan, missä kaikki sytykkeet ovat valmiina. Olen ihan unohtanut riitamme lähimmän aiheen, mutta jokin korttipöydässä sattunut mitättömyys se johti kiivaisiin sanoihin ja kaksintaisteluhaasteeseen. Me kohtasimme toisemme silloin haltuuni uskotun linnotuksen muurien ja puistikon ulkopuolella, siirtokunnan rajalla. Näin oli järjestetty Brownin turvallisuudeksi, siltä varalta että hän olisi pelastunut. Melkeinpä soisin niin käyneen, vaikkakin minun kustannuksellani; mutta hän kaatui ensimäisellä laukauksella.
Yritimme häntä auttaa; mutta kimppuumme syöksähti joukkue "saalistajia", erästä lajia alkuasukas-konnia, jotka aina väijyskelivät rosvottavaa itselleen. Archer ja minä vaivoin pääsimme ratsaille ja murtausimme niiden keskitse tuimalla kahakalla, jossa hän sai pahoja vammoja. Onnettoman päivän vastoinkäymisten kukkuraksi oli vaimoni aavistellut, missä mielessä olin lähtenyt linnotuksesta, ja määrännyt kantotuolinsa seuraamaan minua. Silloin säikytteli häntä toinen tuollainen ryöväriparvi, jonka vangiksi hän oli vähällä joutua. Ratsuväkemme osasto ehti väleen avuksi; mutta minä en voi salata itseltäni, että tuon tuhoisen aamun tapaukset ankarasti järkyttivät jo heikkoa terveyttä.
Luullen kuolemaisillaan olevansa tunnusti Archer omasta päästään keksineensä joitakuita seikkoja ja omiin tarkotuksiinsa pahimmin päin tulkinneensa toisia. Mutta tämänkään aiheuttama täysi selvitys ja molemminpuolinen sovinto ei kyennyt ehkäisemään vaimoni hivumisen kehitystä. Hän kuoli noin kahdeksan kuukauden kuluttua tämän jälkeen: minulle jäi vain tytär, jonka mrs. Mervyn on nyt toistaiseksi ottanut ystävälliseen hoitoonsa. Juliakin oli varsin arveluttavasti sairaana, siinä määrin, että minä luovuin päällikkyydestäni ja palasin Europaan, missä hänen syntymäilmastonsa, aika ja uusi ympäristö ovat autelleet hänen alakuloisuutensa hälvenemistä ja terveytensä palautumista.