Mykkä kirjoitti ja jätti samalla tavoin kuin ennen kuninkaalle paperilapun, joka sisälti seuraavat sanat: "kuninkaan tahto on hänen orjansa laki — eikä tämän sovi vaatia palkkaa velvollisuutensa tekemisestä".
"Palkka ja velvollisuus!" sanoi kuningas, keskeyttäen lukemisen ja kiivaasti puhuen Nevillelle englannin kielellä, "nämät itämaalaiset tulevat saamaan hyötyä ristiretkistä — ne oppivat puhumaan ritarillisuuden kieltä. Ja katso, Neville, kuinka tuo mies näyttää olevan hämillänsä — ellei hän olisi musta, niin hän punastuisi. Minua ei kummastuttaisi, jos hän ymmärtäisi sanojani; nuo ihmiset ovat suuria kielentuntioita".
"Orjaparka ei voi teidän majesteetinne silmäyksiä kestää", sanoi
Neville; siinä kaikki".
"Hyvä, mutta", jatkoi kuningas ja löi sormellansa paperille, "tämä rohkea kirjotus sisältää lisäksi, että uskollisella mykällämme on kirje Saladinilta lady Edith Plantagenet'lle, ja että hän pyytää luvan saada jättää se hänelle. Mitä niin viattomasta pyynnöstä arvelet, Neville".
"En tiedä", vastasi Neville, "mitä teidän majesteetinne pitää tuommoisesta rohkeudesta; mutta jos kukaan semmoisen pyynnön saattaisi Saladinille teidän majesteetiltänne, niin pelkäänpä että sanansaattajan pää ei istuisi kovin taattuna hänen hartioillansa".
"Jumalan kiitos, minä en tunne mitään halua hänen ahvettuneiden kaunottaren perään!" sanoi Richard; "ja kovin ankaraa olisi kai sitäpaitsi rankaista tätä miestä siitä että hän on herransa asian ajanut päälle päätteeksi samassa kuin hän juuri on henkeni pelastanut. Minä kerron sinulle salaisuuden, Neville, sillä vaikka musta ja äänetön palveliamme on läsnä, ei hän voi, niinkuin hyvästi tiedät, kertoa sitä muille, joski hän sattuisi meitä ymmärtämään. Tiedä siis, että viimeisinä neljänätoista päivänä olen ollut kummallisen lumouksen alaisena, josta mielelläni haluaisin päästä. Tuskin on joku ennättänyt tehdä minulle suuren palveluksen, ennenkuin hän suosioni kadottaa jonkun törkeän rikoksen kautta; ja toisekseen, se joka kädestäni olisi kuoleman ansainnut jonku petoksen eli vääryyden tähden, hänelle ennen kaikkia minä joudun jonku kiitollisuuden velkaan, joka on suurempi kuin hänen rikoksensa ja tekee minulle hänen tuomionsa lykkäämisen kunnian-asiaksi. Siis näet että kuninkaallisen valtani paras osa on minulta otettu, kun en pysty rankaisemaan enkä palkitsemaan ihmisiä. Niin kauan kuin tämän epäsuosiollisen tähden vaikutus kestää, en tahdo muuta vastata mustan palveliamme pyyntöön, kuin että se on tavattoman rohkea, ja että hänen paras keinonsa päästä armoihimme on koettaa saada lipun varastaja ilmi, niinkuin hän on luvannut. Pidä hänestä sillä välin tarkka huoli, Neville, ja käske että häntä kunniallisesti hoidetaan. — Ja kuule, vielä sananen", kuiskasi hän, "etsi tuota Engaddin erakkoa ja saata hänen heti tänne luokseni, oli hän sitte pyhimys tai villi, viisas tai hullu. Minä tahdon häntä puhutella kahden kesken".
Neville lähti kuninkaallisesta teltasta, merkillä kehottaen nubialaista seuraamaan, suuresti kummissaan siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut, ja varsinkin kuninkaan oudosta käytöksestä. Ylimalkaan ei mikään ollut helpompaa kuin havaita Richardin tunnetten ja ajatusten suuntaa kunakin hetkenä, vaikka toisinaan saattoi olla vaikea arvata niiden kestäväisyyttä; sillä tuulenviiri ei ollut kernaampi tottelemaan vaihtelevaa vihurin puuskan, kuin kuningas kuohuvia himojansa. Mutta tässä tilaisuudessa oli koko hänen käytöksensä ollut erittäin pakollinen ja salainen, eikä ollut helppo sanoa, josko tyytymättömyys taikka hyväntahtoisuus enemmän ilmausi hänen käytöksessään uutta palveliaa kohtaan eli niissä silmäyksissä, joita hän silloin tällöin häneen heitti. Se palvelus, minkä kuningas oli nubialaiselle tehnyt estääksensä hänen haavaa turmiolliseksi tulemasta, näytti riittävän vastapainoksi sille hyvälle teolle minkä orja oli hänelle osottanut, murhaajan iskua torjuessaan; mutta näytti siltä, kuin heillä vielä olisi välillään paljon pitempi lasku suoritettavana, jonka suhteen hallitsia oli kahdella päällä, josko hän selvityksessä jäisi velalliseksi tai velkojaksi, ja että hän sentähden vastaiseksi aikoi noudattaa tasapuolista käytöstä, joka sopisi kumpaiseenki tapaukseen. Mutta millä tavoin nubialainen orja lieneekin oppinut europalaisia kieliä kirjottamaan, oli paroni siitä varma, että englannin kieli ainaki oli hänelle tuntematon, sillä hän oli tarkkaan häntä tähdystellyt keskustelun lopulla ja piti aivan mahdottomana että kukaan, joka olisi ymmärtänyt itseänsä niin likeltä koskevaa keskustelua, olisi voinut näyttää niin täydellisesti välinpitämättömältä sen suhteen.
Kahdeskolmatta luku.
Ken siellä on? — Tuu likemmäks,
Taitava lääkäri ja ystävä,
Sä hyvin teit.
Sir Eustace Grey.