"Rukoukseen, rukoukseen! Jumala on ainoa Jumala. — Rukoukseen, rukoukseen! Mahomet on Jumalan profeeta. — Rukoukseen, rukoukseen! Aikaa pakenee. — Rukoukseen, rukoukseen! Tuomio lähenee".
Silmänräpäyksessä musulmanit hyppäsivät hevosiltaan, käänsivät kasvonsa Mekkaa kohti ja toimittivat sannalla ne pesemiset, jotka kaikkialla muualla olisivat vedellä olleet tehtävät, sen ohessa itsekukin lyhyellä mutta palavalla rukouksella sulkien itsensä Jumalan ja profeetan hoimeen sekä pyytäen heiltä anteeksi syntejänsä.
Vaikka se loukkasi sir Kennethin sekä järkeä että ennakkoluuloja, kun hän näki kumppalinsa toimituksessa, jota hän piti epäjumalain palveluksena, ei hän kumminkaan voinut olla heidän väärälle tielle joutuneen uskonintonsa vilpittömyyttä kunnioittamatta ja heidän hartaudeltansa kiihtymättä puhtaammassa muodossa taivasta rukoilemaan, kummastellen sitte sentään mitkä vastasyntyneet tunteet olivat saaneet häntä, vaikka eri tavalla, yhdistymään noitten saracenein hartauteen, joitten pakanallista palvelusta hän oli pitänyt rikoksena, joka häpäisi sitä maata, missä suuria ihmetöitä oli tehty ja jossa lunastuksen aamutähti oli koittanut.
Tämä hartaudenharjotus, vaikka näin omituisessa seurassa toimitettu, lähti kuitenki hänen luonnollisesta nöyryydentunteestaan ja toi myötään tavallisen rauhottavan vaikutuksen hänen sieluunsa, jota jälekkäin seuranneet onnettomuudet niin kauan olivat kiusanneet. Kristityn vilpitön ja totinen astuminen Kaikkivaltiaan istuimen eteen opettaa hänelle paraiten kärsivällisyyttä surussa; sillä mehän pilkkaisimme Jumalaa anomisillamme, jos me Häntä herjaisimme Hänen päätöksistään nurkumalla. Eli kun rukoustemme jokaisessa sanassa olemme tunnustaneet ajallisten asiain turhuutta ja mitättömyyttä ijankaikkisuuteen verraten, kuinka voisimme toivoa sydänten tutkijaa pettävämme, jos sallimme mailman ja mailmallisten himojen uudelleen päästä valtaan samassa silmänräpäyksessä kuin rukouksemme on päättynyt? Mutta sir Kenneth ei kuulunut senkaltaisten joukkoon. Hän tunsi itsensä vahvistetuksi ja lohdutetuksi sekä paremmin valmiiksi täyttämään eli kestämään, mitä vain kohtalo saattoi määrätä hänen tehtäväksi tai kärsittäväksi.
Saracenit sillä välin nousivat uudestaan satuloihinsa matkaa jatkamaan, ja sadunkertoja Hassan ryhtyi jälleen katkaistuun kertomukseensa, mutta hänellä ei enään ollut yhtä hartaat kuunteliat. Muuan ratsumies, joka oli ajanut eräälle pienen matkueen oikealla puolen olevalle kukkulalle, oli täyttä laukkaa kiiruhtanut takaisin El Hakimin luo ja kertonut hänelle jotain. Neljä eli viisi ratsumiestä oli sitte lähetetty samalle paikalle ja pieni matkue, johon saattoi kuulua noin pari- kolmekymmentä henkeä, rupesi heitä silmillä seuraamaan, ikäänkuin tahtoen heidän liikunnoistaan ennustaa hyviä tai huonoja sanomia. Hassanki jätti laulunsa kesken, joko kuunteliainsa puuttuvan huomion tähden taikka siksi että hänen omansa oli kääntynyt noihin arveluttaviin liikuntoihin tuolla syrjällä, niin että marssi muuttui aivan äänettömäksi, paitsi milloin joku kamelinkuljettaja huusi nöyrälle kuormankantajalleen, taikka joku levotoin ratsastaja hiljaan ja kiireesti kuiskasi sivukumppanillensa.
Tätä epätietoisuutta kesti, kunnes he olivat kiertäneet muutaman korkean hietasärkän ympäri, mikä pääjoukkoon oli estänyt sitä esinettä näkymästä, joka oli tehnyt vakojat niin levottomiksi. Sir Kenneth saattoi nyt runsaan penikuorman[1] päässä erottaa mustan esineen, joka joutusaan liikkui erämaan poikki ja jonka hänen tottunut silmänsä havaitsi heidän omaa karavaniansa paljon lukuisemmaksi ratsumiesjoukoksi; ja ne tiheät, välkkyvät säteet, joilla aamu-auringon tasainen paiste heijastui heidän aseistansa, osottivat selvään, että ratsumiehet olivat europalaisia täysissä varustuksissa.
[1] s. o. parin virstan.
Ne huolelliset katseet, jotka El Hakimin ratsumiehet nyt heittivät johtajaansa, näyttivät ilmottavan suurta pelkoa; mutta samalla järkähtämättömällä vakavuudella, jolla hän kehotti seuralaisiansa rukoukseen, hän luoksensa kutsui kaksi parhainta ratsumiestään ja käski heidän, niin paljo kuin varovaisuus salli, lähetä noita erämaan kulkijoita sekä tarkemmin ottaa selvä heidän lukumäärästään, heidän matkastaan ja, jos mahdollista, heidän tarkotuksestaan. Lähestyvä vaara, eli mikä semmoisena pidettiin, oli sir Kennethille niinkuin polttava juoma taidottomalle ja havahutti hänen täyteen tuntoon itsestänsä sekä asiastansa.
"Mitä te pelkäätte noilta kristityiltä ratsumiehiltä, sillä semmoisia ne näkyvät olevan?" sanoi hän El Hakimille.
"Pelkään!" sanoi El Hakim ylenkatseellisesti kertoen sanaa. — "Viisas ei pelkää ketään paitsi Jumalaa — mutta hän odottaa aina pahinta häijyilta ihmisiltä".