"Sinun älysi pystyi paremmin eläimiin kuin ihmisiin, de Vaux", sanoi kuningas.
"En tahdo kieltää", de Vaux sanoi, "että ne minusta usein ovat tuntuneet rehellisemmiltä eläviltä. Teidän majesteetinne on myöski toisinaan suvainnut kutsua minua itseäni eläimeksi; sitäpaitsi minä palvelen leijonaa, jonka koko mailma tunnustaa eläinten kuninkaaksi".
"Pyhän Yrjön kautta, tuossa osasit keihäälläsi sangen hyvästi kypärääni", sanoi kuningas. "Minä olen aina sanonut että sinussa on vissi määrä sukkeluutta, de Vaux, vaikka saa iskeä moukarilla saadakseen kipinän esiin. Mutta asiaan takaisin! Onko tuo kelpo ritari hyvin varustettu ja asustettu?"
"Täydellisesti, armollinen herra, ja komeasti", de Vaux vastasi. "Minä hyvin tunnen asun — se on sama, jonka venetialainen komisarius tarjosi teidän majesteetillenne juuri kuin sairastuitte, viidellä sadalla byzantinillä".
"Ja jonka hän nyt on uskottomalle sulttanille myönyt arvaten muutamasta dukaatista enemmän ja paikalla tapahtuvaa maksua vastaan? Nuo venetialaiset möisivät itse pyhän haudan!"
"Asepukua ei voitaisi konsanaan kantaa jalommassa asiassa", sanoi de
Vaux.
"Kiitos olkoon saracenin jalomielisyyden, eikä venetialaisten ahneuden", kuningas sanoi.
"Jumala suokoon, että teidän majesteetinne olisi hieman varovaisempi", sanoi de Vaux levottomasti. "Täällä me nyt seisomme aivan yksinään, kun kaikki liittolaisemme sen taikka tämän loukkauksen tähden ovat meistä luopuneet; me emme enään voi toivoa menestystä maalla, ja meidän tarvitsee vain joutua riitaan tuon amfibillisen tasavallan kanssa, että kadottaisimme kaikki keinot meritse kotia pääsemisen".
"Siitä kyllä minä pidän huolta", sanoi Richard kärsimättömästi; "mutta jätä nuhteesi jo vastaiseksi. Kerro minulle kernaammin, sillä se on tärkeämpää, onko ritarilla rippi-isää?"
"On", vastasi de Vaux; "Engaddin erakko, joka ennen kerta on hänelle toimittanut samaa palvelusta kun hän valmistausi kuolemaan, ripittää häntä nytkin; huhu kaksintaistelusta on houkuttanut erakon tänne".