Kun arapilainen lääkäri astui telttaan, hän itämaiseen tapaan tervehti markiisia ja suurimestaria, joitten arvollisuus oli huomattava heidän sekä ulkonäöstään että ryhdistään. Suurimestari vastasi tervehykseen ylenkatseellisen tylysti, markiisi sillä alentuvaisella kohteliaisuudella, jota hän tavallisesti käytti kaikkia kohtaan, kuuluivat he mihin arvoluokkaan tahi kansakuntaan tahansa. Hetken äänettömyys syntyi; sillä skotlantilainen ritari, joka odotti de Vaux'n tuloa, ei rohjennut omin luvin astua kuninkaalliseen telttaan, ja tällä ajalla suurimestari karkeasti kysyi mahomettiläiseltä: "pakana, rohkenetko taitoasi käyttää parantaaksesi voideltua kuningasta kristityssä armeijassa?"
"Allahn aurinko", viisas vastasi, "paistaa niin hyvin nazarenin kuin mahomettiläisen päälle eikä hänen palveliansa uskalla tehdä mitään erotusta heidän välillä, kun häntä kutsutaan lääketaitonsa harjottamiseen".
"Uskoton Hakim", sanoi suurimestari, "eli miten sinua mainitaan, pimeyden kastamaton orja, tiedätkö, että tulet villien hevosten välillä revittäväksi, jos Richard kuningas sinun hoitosi alaisena kuolee?"
"Se olisi kova tuomio", vastasi lääkäri, "siihen katsoen, että minä vain voin maallisia välikappaleita käyttää, ja että päätös on kirjotettu valon kirjaan".
"Ei, kunnioitettu ja urhokas suurimestari", sanoi Montserrat'n markiisi, "muistakaa, että tämä viisas tohtori ei tunne kristittyjä lakejamme, jotka ovat Jumalan pelvossa ja hänen valittuinsa vakuudeksi säädetyt. — Tiedä sentähden arvoisa tohtori, jonka taitoa me emme epäile, että sinun olisi paras astua pyhän liittokuntamme loistavan neuvoston eteen, siinä selittämään ja kertomaan niille viisaille ja oppineille tohtoreille, joita he nimittävät, sitä tapaa ja niitä lääkkeitä, joita tuon ylhäisen sairaan suhteen aiotte käyttää, niin te karttaisitte kaikkea vaaraa, johon muuten luultavasti joudutte, jos omalla uhallanne ajattelematta ryhdytte näin tärkeään toimeen".
"Hyvät herrat", sanoi El Hakim, "minä ymmärrän teitä täydellisesti. Mutta tieteellä on sankarinsa samoin kuin teidän sotataidollakin, niin, onpa välin marttyransa yhtä hyvin kun uskonnolla. Minä olen saanut herrani sulttani Saladinin käskyn parantaa tämä nazarenilainen kuningas ja profeetan siunauksella olen hänen käskyänsä totteleva. Ellen onnistu, niin teillä on miekat, jotka janoavat oikea-uskoisten verta, ja minä jätän ruumiini niille alttiiksi. Vaan en tahdo ympärileikkaamattoman kanssa kiistellä niiden lääkkeiden voimasta, joista profeetan armon kautta olen tiedon saanut, ja minä pyydän ettette mitenkään viivyttele minua tehtävässäni".
"Kuka viivykkeistä puhuu?" sanoi paroni de Vaux, joka äkkiä astui telttaan; "meillä on niitä ollut jo liikoihin asti. Terve teille, mylord de Montserrat, ja teillekin, uljas suurimestari. Vaan minun täytyy heti saattaa tämä oppinut lääkäri herrani vuoteelle".
"Mylord", sanoi markiisi normannin franskalla eli ouien kielellä, niinkuin sitä siihen aikaan kutsuttiin, "tiedättekö että ristiretken kuninkaallinen ja ruhtinaallinen neuvoskunta on meidät lähettänyt varottamaan siitä uhkarohkeudesta, että uskottoman itämaisen lääkärin sallitaan puoskaroija niin mahtavan henkilön, kuin herranne, Richard kuninkaan, terveyden kanssa".
"Jalo herra markiisi", vastasi englantilainen jyrkästi, "pitkiä puheita en osaa pitää, enkä niitä ole halukas kuulemaankaan — sitä paitsi olen paljon kerkeämpi uskomaan mitä silmäni ovat nähneet, kuin mitä korvani kuulleet. Minä olen vakuutettu siitä että tämä pakana voipi parantaa kuningas Richardin taudin, ja minä uskon ja toivon että hän tahtoo tehdä parastaan. Aika on kallis. Jos Mahomet — jonka Jumala kirotkoon! — seisoisi teltan ulkopuolella niin hyvillä aikomuksilla kun tällä Adonebek El Hakimilla on, niin olisi mielestäni synti viivyttää häntä minuutiakaan. — Sentähden jääkää hyvästi, hyvät herrat".
"Niin, mutta kuningas on itse käskenyt meidän olla läsnä, kun tuo lääkäri kykyään koettaa", vastusteli Konrad de Montserrat.