"Tiedä sitten", sanoi sir Kenneth, "koska olet niin itsepintainen, että eilen illalla Englannin lippu liehui tältä kukkulalta — Minä olin sen valittu vartia — aamu kohta koittaa — tuossa makaa taitettu lippuriuku — lippu itse on poissa — ja minä istun tässä, elävänä ihmisenä".
"Kuinka?", sanoi El Hakim ja katseli häntä tarkemmin, "asusi on vahinkoutumatta — veren pilkkua ei näy aseillasi ja maine ylistää sinua mieheksi, joka ei juuri näin palaa taistelusta. Sinua on houkuteltu paikaltasi — niin, sinua on houkutellut joku noista punaposkisista mustasilmäisistä sulottarista, joille te nazarenit pikemmin, omistatte Allalle tulevan kunnioituksen, kuin lemmen, jota synnittä voi antaa multapaakuille, niinkuin me itse. Niin varmaan on käynyt, sillä niin on mies aina langennut, sulttani Aatamin ajasta saakka".
"Ja niin jos olisi, lääkäri", sanoi sir Kenneth kolkosti; "mitä apua siihen?"
"Tieto on taidon äiti", sanoi El Hakim, "niinkuin urhoollisuus korvaa voiman puutteen. — Kuule minua. Ihminen ei ole puu, juurtunut yhteen paikkaan — eikä hän myöskään ole luotu kolkon kallion rinteissä riippumaan kiinni, kuin hengellä tuskin varustettu kuoriainen. Oma kristillinen raamattusi käskee sinua yhdestä kaupungista pakenemaan toiseen, kun sinua vainotaan; ja me mahomettiläiset tiedämme myöski, että Mahomet Allahn profeeta löysi turvapaikan ja suosittelioita Medinassa, kun hän oli pyhästä Mekan kaupungista karkotettu".
"Ja mitä tuo kaikki minuun koskee?" sanoi skotlantilainen.
"Paljon", vastasi lääkäri. "Viisaskin pakenee myrskyä, jota hän ei voi hillitä. Pakene siis kiiruusti Richardin vihan edestä Saladinin voitollisten lippujen suojaan".
"Minun pitäisi todellakin", sanoi sir Kenneth ivallisesti, "salata häpeäni uskottomain pakanain leirissä, jossa itse tuo sana on tuntematon. Mutta eikö olisi paras minun vielä täydellisemmin ottaa heidän kurjuuteen osaa? Etkö neuvoissasi käy niin pitkälle, että kehottaisit minua pukemaan turbania päälleni? Mielestäni tuntuu, että vain uskontoni hylkääminen puuttuu häväistykseni täydentämiseksi".
"Älä herjaa, nazareni", sanoi lääkäri vakavasti, "Saladin ei profeetan lakiin käännä muita kuin niitä, joissa sen oppi vaikuttaa vakuutusta. Avaa silmäsi valkeudelle, ja suuri sulttani, jonka anteliaisuus on yhtä määrätön kuin hänen valtansa, lahjottaa sinulle ehkä kuningaskunnan; pysy sokaistuna, jos tahdot, ja vaikka olet olento, jonka elämä tästä lähin on ikuiseen kurjuuteen tuomittu, tekee Saladin sentään sinun rikkaaksi ja onnelliseksi sinä elinaikana, joka sinulle on tässä mailmassa suotu. Vaan älä pelkää, että turbani kääritään pääsi ympäri, eli se tapahdu omasta vapaasta tahdostasi".
"Ennen sitte suon", ritari sanoi, "että kuoleman kouristamat kasvoni mustuvat taivaan alla, niinkuin luultavasti tekevät, ennenkuin huomispäivän aurinko on alennut".
"Et kumminkaan tee viisaasti, nazareni", lausui El Hakim, "kun hylkäät tämän hyvän tarjoukseni, sillä minulla on Saladinin luona hiukka valtaa, ja minä voin sinulle hankkia ylhäisen sijan hänen suosiossa. Katso, poikani — tämä ristiretki, joksi te mieletöntä yritystänne kutsutte, on kuin suuri dromondi[1], joka merellä hajoaa kappaleiksi. Sinä olet itse tuolle mahtavalle sulttanille tuonut aselevon esityksiä täällä kokoontuneilta kuninkailta ja ruhtinailta, mutta et kentiesi tiedä oman lähetyksesi koko sisältöä".