"Siirtyvät Cosmo Comyne Bradwardinelle, Esq.", jatkoi rättäri, "hänelle ja hänen perillisellensä ja oikeudenomistajillensa, ainiaaksi ja peruuttamattomasti — pidettäviksi joko a me vel de me — —"
"Mainitkaa lyhyesti!"
"Kunniallisen miehen omantunnon nimessä, eversti, minä luen niin lyhentäen kuin tämä tyyli ikinä sallii. — Kuitenkin sillä nimenomaisella ehdolla ja määräyksellä, että — —"
"Mr. Macwheeble, tätähän sittenkin kestää kauvemmin kuin Venäjän talvea — suokaa anteeksi, että keskeytän. Niin, mr. Bradwardine, perhetilanne on taas kokonansa teidän omanne ja käytettävänne; sen rasituksena on vaan se summa, joka tarvittiin takaisin ostoon, mutta olen kuullut, että itse omaisuus on paljoa arvokkaampi."
"Vanha virsi — vanha virsi, ell'ei herroilla ole mitään sitä vastaan", huudahti rättäri käsiään hieroen. "Katsotaanpa tilikirjoja."
"Mainitun rahasumman on mr. Edward Waverley antanut käytettäväksi; se saatiin kauppahintana hänen isänsä omaisuudesta, jonka häneltä ostin, ja on kiinnitetty hänen puolisonsa, teidän tyttärenne, ja tästä avioliitosta syntyvien lasten hyväksi."
"Se on yleinen kiinnitys", huomautti rättäri, "vakuudeksi Rose Comyne Bradwardinelle alias Waverleylle, elinkorkona ja mainitusta avioliitosta mahdollisesti syntyville lapsille läänityksenä: ja minä laadin sitäpaitsi erikoisen, ennen avioliittoa tehdyn sopimuksen, intuitu matrimonii, jott'ei sitä jälkeenpäin voitaisi kumota lahjotuksena inter virum et uxorem."
Vaikea on sanoa, tunsiko vanha parooni enemmän onnea perintötilansa palauttamisesta itsellensä vai siitä hienotunteisuudesta ja jaloudesta, ett'ei hänelle oltu toimitettu mitään sitoumuksia niihin määräyksiin nähden, joita hänen olisi muuten ollut annettava kuolemansa varalta, ja että kaikin tavoin vältettiin sellaista muotoa, jonka kautta hän olisi joutunut rahallisiin velvollisuuksiin. Kun hämmästyksen ja ilon ensi hetki oli kulunut, kääntyivät hänen ajatuksensa taas kelvottomaan miesperilliseensä, joka hänen sanainsa mukaan oli Esaun lailla hernerokasta myynyt esikoisuutensa.
"Mutta arvaatteko, kuka hänelle sen rokan keitti?" riemuitsi rättäri. "Haluaisinpa tietää kuka sen teki, ell'ei juuri Duncan Macwheeble! Nuori mr. Waverley jätti koko homman minun hoteisiini alusta saakka — ihan ensi idusta lähtien, niin sanoakseni. Siinä sitä oli juonittelemista — piti olla sokkosilla heidän kanssansa — ja taas maklakoida paraansa mukaan; ja sen minä vaan sanon, että lopulta sain Inch-Grabbitin ja Jamie Howien aika sievästi ansaan. Kyllä sen vielä huomaatte! En minä niin tuhma ollut, että olisin kauniin nuoren sulhasen kanssa mennyt heidän puheilleen — silloinhan he heti olisivat korottaneet hinnan ihan mahdottomiin. Ei sinne päinkään — minä panin heidät tutisemaan kauhusta, kun kuvasin villejä talonpoikiamme ja Mac-Ivorin miehiä, jotka vieläkään eivät ole rauhottuneet. Viimein he pimeän tultua eivät tohtineet askeltakaan mennä huoneestaan ulos, kun pelkäsivät, että John Heatherblutter tai muu paholainen olisi tuota pikaa heidän kimpussaan. Toiselta puolen taas kiristin heitä eversti Talbotin nimellä — kehtaisivatko todellakin vaatia hävytöntä hintaa herttuan ystävältä? Eivätkö he tienneet, mikä herra se on? Tai eikö heille riittänyt esimerkkejä onnettomista, harhaan joutuneista miekkosista — —"
"Mutta sanokaahan esimerkiksi, kuka Derbyyn lähti, mr. Macwheeble?" kysyi häneltä eversti kahdenkesken.