"Nykyisenä aikana", hän lausui, "täytyy niiden olla kiitollisia, joiden on onnistunut pelastaa henkensä ja maansa; mutta kun nyt aion esittää tämän maljan, en voi olla mielipahoin ajattelematta, että minulta on kadonnut muuan vanha peru, lady Emily, muuan poculum potatorium eversti Talbot."
Tällä hetkellä paroonia kyynäspäästä nyhkäisi hänen majordomonsa, ja kääntyessään vanha herra näki palvelijansa kädessä Saint Duthacin kuuluisan pikarin, Bradwardinen siunatun karhun! Epäilen, tokko hänen sukutilansa takaisin saaminen oli häntä enemmän riemastuttanut kuin tämä näky. "Kunniasanani kautta", hän huudahti, "pitää melkein uskoa olevan tonttuja ja keijukaisia, lady Emily, silloin kun te olette saapuvilla!"
"Olen hyvin onnellinen", sanoi eversti Talbot, "kun tämän vanhan perheaarteen löytäminen on antanut minulle tilaisuutta edes jollakin tapaa osottaa teille sydämellistä harrastustani kaikkeen, mikä nuorta ystävääni Edwardia koskee. Mutta poistaakseni mielestänne sen epäluulon, että lady Emily lienee tonttu, voin teille kertoa, miten tämän asian laita on. Ystävänne Frank Stanley, johon on tullut jonkunlainen tartan-kuume siitä alkaen, kun Edward hänelle jutteli Skotlannin oloista ja tavoista, sattui kerran meille kuvailemaan tätä merkillistä vanhaa pikaria. Palvelijani Spontoon, joka vanhan, uskollisen sotilaan tavoin kaikki huomaa ja vähän puhuu, huomautti minulle jälkeenpäin, että tuollainen hopeaesine oli hänen muistaakseen ollut erään mrs. Nosebagin huostassa. Tämä taas oli alkuaan toiminut panttilainaajan apulaisena ja viimeisten ikävien tapausten lomassa saanut Skotlannissa tilaisuutta hieman työskennellä vanhassa ammatissaan, joten ainakin puolet armeijan arvosaalista oli joutunut hänen käsiinsä. Tietysti me heti hankimme pikarin haltuumme, ja minun olisi erittäin iloista teiltä kuulla, ett'ei sen arvo ole vähentynyt, vaikka saattekin sen minun kauttani takaisin."
Silloin tipahti kyynel viiniin, jota parooni kaasi, kun hän esitti juotavaksi kiitosmaljan eversti Talbotille ja toisen maljan "Waverley-Honourin ja Bradwardinen nyt yhtyneiden sukujen onneksi ja menestykseksi."
Minun ei enää tarvitse muuta mainita kuin ett'ei milloinkaan ole vilpittömämmin lausuttu toivomusta ja ett'ei maallisten olojen vaihtelevaisuuteen nähden myös mikään toivomus ole pääasiassa onnellisemmin täyttynyt.