"Ja sen heikkouden vuoksi halveksitte minua?" sanoi Edward.
"Suokaa minulle anteeksi, mr. Waverley — älkääkä unohtako, että vielä puoli tuntia takaperin oli välillämme minulle aivan voittamaton este, sillä minulle olisi Hannoverin sukua palvelevan upseerin aina täytynyt pysyä vain satunnaisena tuttavana. Antakaa minulle siis tovi aikaa järjestääkseni niin aavistamattoman yllätyksen hämmentämiä ajatuksiani, niin olen valmis puolen tunnin kuluttua perustelemaan päätökseni, jonka silloin lausun, sellaisilla syillä, että ne lienevät ainakin riittäviä mielestänne, joskaan eivät olisi mieleisiänne." Niin sanoen hän vetäysi pois, jättäen Waverleyn mietteisiin siitä tavasta, jolla hänen tunnustuksensa oli otettu kuuluviin.
Ennen kuin hän sai päättäneeksi uskoisiko kosintansa hyväksytyksi vai eikö, astui Fergus takaisin huoneeseen. "Mitä, à la mort, Waverley?" huudahti hän. "Tuleppa alas kartanolle katsomaan näkyä, joka on kaikkia romaaniesi koruloruja komeampi. Sata muskettia, veikkonen, ja yhtä monta säilää, hyviltä ystäviltä vast'ikään saapuneita; ja pari kolme sataa vankkaa poikaa milt'ei käsikähmässä niiden omistuksesta. — Mutta annas kun silmään sinua tyystimmin. Ihme ja kumma, sanoisipa oikea ylämaalainen, että sinut on paha silmä tuhonnut. Vai olisiko tuo typerä tyttönen sielusi noin lakeaksi pyyhkäissyt? Älä sinä hänestä huoli vähintäkään, Edward veikko; viisaimmatkin hänen sukupuoltaan ovat elämän käytännöllisessä työssä narreja."
"Toden totta, hyvä ystävä", vastasi Edward, "en voi sisartasi moittia muusta kuin liiasta harkinnasta ja järkevyydestä."
"Jos siinä kaikki, niin panen veikkaan louisdorin siitä, ett'ei hän tuolla tuulellaan pysy neljääkolmatta tuntia. Mikään nainen ei milloinkaan ole ollut järkevänä noin pitkää aikaa yhteen toviin; ja takaan sinulle, jos se on mieliksesi, että Flora huomenna on yhtä järjetön kuin muutkin Eevan tyttäret. Näetkös, Edward, sinun tulee oppia käsittämään naiset en mousquetaire."
Hän tarttui Waverleyn käsivarteen ja veti hänet sotaisia valmistuksiaan tarkastelemaan.
Fergus Mac-Ivor oli siksi säädyllinen ja hienotunteinen, ettei enää palannut asiaan, josta oli itse kääntänyt keskustelun toiselle tolalle. Hänen ajatuksensa pyörivät — näköjään ainakin — niin kiihkeästi kivääreissä, miekoissa, töyhtölakeissa, rensseleissä ja ihokkaissa, ett'ei Waverley vähiin aikoihin saanut hänen huomiotaan käännetyksi mihinkään muuhun.
"Aiotteko jo niin pian käydä tappotantereelle, Fergus", hän kysyi, "vai mitä varten ovat nämä sotaiset valmistelut?"
"Sitte saat kaiken tietää, kun ensin olemme päättäneet, että lähdet kerallani; muutoin voisi se tieto vain olla haitaksi sinulle."
"Mutta oletko oikein tosissasi? Nousetteko esivaltaa vastaan näin vähäisin voimin? Hulluuttahan se on."