"Viattomuuteni, säätyni, isäni tuttavuus monien tunnetuimpien ylimysten kanssa on riittävänä suojeluksena", virkahti Waverley.
"Olet joutuva päinvastaiseen kokemukseen", intti päällikkö. "Näillä herrasmiehillä on kylliksi puuhaa omissa asioissaan. Vielä kerran, otatko yllesi ylämaalaisen levätin, viipyäksesi tovin joukossamme 'usmien ja vareksien parissa,' kuten runolaulaja lausuikse, uljaimman asian tukena, minkä puolesta konsanaan on säilä huotrastaan häilähtänyt?"
"Hyvä Fergus, monestakin syystä on yhtyminen minulle tuiki mahdotonta."
"No mikäpä tuossa enää auttanee", huoahti Mac-Ivor, "tee tahtosi. Et kuitenkaan voi lähteä jalkaisin, enkä minä tarvitse hevosta marssiessani Ivorin lasten etunenässä; sinä saat ruskean Dermidin."
"Kernaasti ostan sen, jos myyt."
"Jos ylpeä englantilainen sydämesi ei suostu lahjaan eikä lainaan, niin en näin sotaretken alussa hylji rahaa: olkoon sen hintana 20 guineaa. Ja milloin aiot lähteä?"
"Mitä pikemmin sen parempi", vastasi Waverley.
"Olet oikeassa, kun kerran et voi lähtemättä olla. Ratsastan mukanasi Floran ponilla Bally-Broughiin asti. Callum Beg, laitappa ratsumme kuntoon ja ota itsellesikin poni, saattaaksesi mr. Waverleytä kaupunkiin, mistä hän saa hevosen ja oppaan Edinburgiin. Pukeudu alamaalaiseen vaatetukseen, Callum, ja muista hillitä kielesi, jott'en sitä sivalla poikki. Mr. Waverley ratsastaa Dermidillä", Sitte hän kysäisi Edwardiin kääntyen: "Halunnet lausua jäähyväiset siskolleni?"
"Tietysti — jos nimittäin miss Mac-Ivor sen kunnian minulle suo."
"Cathleen, ilmota siskolleni, että mr. Waverley tahtoo häntä tavata ennen lähtöään. — Mutta Rose Bradwardinen asemaa on ajatteleminen — soisinpa hänen olevan täällä — ja miks'ei tuo kävisikin laatuun? Punalakkeja on Tully-Veolanissa ainoastaan neljä, ja heidän muskettinsa olisivat meille tarpeellisia."