"Kiitos vain, pojat", virkkoi parooni, "vaan enpä tahdo tehdä lovea rahavähiinne. Rättäri Macwheeble on jo hankkinut tarvittavan summan."
Rättäri vääntelehti kuin tulisilla hiilillä. Vihdoin hän, alustukseksi moneen kertaan rykäistyään ja loppumattomalla sanojen toistelulla tankattuaan uskollisuuttaan hänen armonsa palveluksessa, yöllä tahi päivällä, elävänä tahi kuolleena, hän alkoi vihjailla, että pankit olivat siirtäneet kaikki käteiset varansa linnaan; epäilemättä oli hopeaseppä Sandie Goldie tekevä parhaansa hänen armoaan palvellakseen; mutta aika oli peräti täpärällä sellaisten panttauspaperien laatimiseen; ja jos kerran hänen armonsa Glennaquoich tahi mr. Waverley voisivat —
"Mokomaa lorua en ota kuullaksenikaan, sir", keskeytti parooni äänellä, joka mykistytti Macwheeblen, "tehkää vain niin kuin jo olemme sopineet, jos tahdotte palveluksessani pysyä."
Rättäristä tuntui kuin olisi hänet tuomittu laskemaan verta omista suonistaan parooniin, vaan hän ei kuitenkaan hirvinnyt hiiskahtaa sanaakaan vastaan. Tovin vielä vääntelehdittyään tuolillaan hän kuitenkin kääntyi Glennaquoichiin ja selitti, että jos hänen armollaan oli enemmän hopeita käsillä kuin sotatarpeisimsa vaadittiin, niin tiesi hän taattuja henkilöitä, joiden huostaan ne tällähaavaa voisi uskoa ja hyvällä korollakin.
Fergus nauroi sydämensä pohjasta tälle ehdotukselle ja vastasi hengästyneenä: "Sulimmat kiitokseni, rättäri, mutta tiedättehän että meillä sotureilla on yleisenä tapana pitää emäntiämme pankkiireinamme. — Tässä, mrs. Flockhart", hän virkkoi, ottaen pulleasta kukkarostaan neljä, viisi isoa kultakolikkoa, ja viskaten kukkaron muine sisältöineen hänen helmaansa, "tämän enempää en nyt tarvitse. Ottakaa te loput: olkaa te pankkiirinani, jos eloon jään, ja testamenttini toimeenpanija, jos kaadun; mutta muistakaakin antaa jotakin niille ylämaan itkijävaimoille, jotka äänekkäimmin veisaavat viimeisen Vich Ian Vohrin peijaisissa."
"Tämä on testamentum militare", huomautti parooni, "joka roomalaisten keskuudessa sai etuoikeuden olla nuncupativum."
Mutta mrs. Flockhartin hellä sydän suli päällikön puheeseen; hän alkoi surkeasti nyyhkyttää ja kieltäysi jyrkästi koskemasta koko omaisuuteen, minkä Fergus sen vuoksi oli pakotettu ottamaan takaisin.
"No menköönpä", tuumasi päällikkö, "jos kaadun, niin sen saa krenatööri, joka pääkalloni rusentaa, ja koetan pitää siitä huolta, ett'ei hän sitä aivan vähällä työllä peri."
Rättäri Macwheeblen valtasi taaskin kiusaus pistää oma kauhansa keittoon, sillä missä käteinen raha oli kysymyksessä, siinä hän ei hevillä vaiti pysynyt. "Kenties olisi parempi viedä tuo kulta miss Mac-Ivorille, kuoleman tahi muiden sodan sattumien varalta. Voitaisiin laatia nuoren neidin nimeen lahjotuskirja mortis causa — parilla kynänpiirrolla tuo olisi tehtynä."
"Nuori neiti", väitti Fergus, "saa muita asioita ajatellakseen kuin näitä viheliäisiä kolikoita, jos sellaista sattuu."