Nää tiet jos oisitte nähneet vain ennen kuin ne luotiin, te kiittäisitte, kun kenraali Waden syntyä suotiin.
Mikään ei voikaan olla ihmeellisempää kuin nähdä pääsevänsä näihin jylhiin seutuihin joka suunnalta mitä parhaiten rakennettuja väljiä väyliä myöten, jotka ovat paljoa oivallisempana kulkuvälineenä kuin maa olisi moniin vuosisatoihin tarvinnut mihinkään rauhalliseen tarkotukseen. Siten ovat toisinaan sodan jäljet omiaan rauhan käytäntöihin. Bonaparten voitot ovat olleet tuloksettomia, mutta hänen rakennuttamansa tie Simplonin yli pysyy kauvan yhdyssiteenä vaurastuvien maiden välillä;[6] liike-elämään ja ystävälliseen kanssakäymiseen nämä käyttävät jättiläistyötä, joka suoritettiin sotaisen maahanryntäyksen kunnianhimoisessa hankkeessa.
Siinä hiljalleen edetessämme käännyimme vähitellen Ben Cruachanin hartian taa ja kohisevan Awen vaahtoisan uoman kallasta pitkin laskeutuen jätimme taaksemme mahtavan järvenselän, josta tuo raju virta saa alkunsa. Kalliot ja jyrkänteet, jotka kohosivat kohtisuoraan polultamme oikealla kädellä, olivat säilyttäneet vielä joitakuita rippeitä entisestä metsäpeitteestään, joka oli viime aikoina kaadettu Bunawen rautavalimojen syöttämiseksi, kuten Donald MacLeish meille kertoi. Tämä seikka sai meidät huomaavasti kiinnittämään katseemme isoon tammeen, joka kasvoi vasemmallamme virran puolella.
Se näytti harvinaisen vankalta ja suuremmoisuudellaan viehättävältä rungolta, kohoten paikasta, missä näytti olevan juuri tilkkunen avointa maata valtavien järkäleiden lomassa, joita oli vierinyt vuorelta. Aseman runollisuutta lisäsi se, että aukio levisi ylpeäoksaisen kallion juuritse, jonka laelta syöksähti tunturipuro kuudenkymmenen jalan putouksena, pirstoutuen vaahdoksi ja kasteeksi. Pohjalla puro häviölle joutuneen kenraalin tavoin vaivoin kokosi hajaantuneet joukkonsa ja ikäänkuin talttuneena haki itselleen äänettömän pääsyn kanervikon poikki Aween.
Puu ja putous tehosivat minuun suuresti, ja mieleni teki päästä lähemmäksi niitä. En tosin ajatellut luonnoskirjaa tai harjotelmasalkkua, sillä nuoruudessani eivät neitoset olleet tottuneet hiilipiirustimiin, jolleivät kyenneet käyttämään niitä johonkin pätevään tarkotukseen. Mutta tuntui vain huvittavalta tarkastaa niitä likemmältä.
Donald avasi heti vaununoven, mutta huomautti rinteen olevan louhikkoista kävellä ja vakuutti näkeväni puun paremmin, jos pysyttelin tiellä vielä satakunnan kyynärää, jolloin se sivuutti lähemmältä paikan. Hän ei kuitenkaan näyttänyt erityisesti pitävän koko aikeesta. "Tiedän paljoa verremmän puun kuin tuo on — likempänä Bunawea", hän sanoi, "ja siellä on tasaista seisahdustilaa vaunuille, kun sitävastoin näillä rinteillä on vaikea pysäyttää. Mutta niinkuin armollinen rouva vain tahtoo…"
Armollinen rouva piti mieluisampana katsella edessään nousevaa uhkeata puuta kuin kulkea ohitse vielä uhkeamman odotuksessa. Me siis kävelimme vaunujen vieressä, saapuaksemme kohtaan, mistä me Donaldin vakuutuksen mukaan saatoimme kapuilematta mennä niin lähelle puuta kuin halusimme, "vaikka minä en neuvoisi teitä menemään likemmäksi valtatieltä", hän lisäsi.
Donaldin ruskettuneilla kasvoilla kuvastui jotakin vakavaa ja salaperäistä hänen lausuessaan meille tämän vihjauksen, ja hänen sävynsä poikkesi niin suuresti hänen tavanmukaisesta suoruudestaan, että naisellinen uteliaisuuteni heräsi. Kävelimme sillävälin eteenpäin, ja minä huomasin, että puu — jonka nyt olimme menettäneet näkyvistämme väliintulleen kummun taa — olikin etäämpänä kuin olin ensimältä luullut.
"Olisinpa voinut vannoa", virkoin oppaalleni, "että tuo puu ja putous olivat juuri se paikka, johon aioitte järjestää tämänpäiväisen pysähdyksemme".
"Taivas varjelkoon", sanoi Donald pikaisesti.