Albaycian kukkulan, Granadan kaupungin korkeimman osan, huipulla on raunioita eräästä vanhasta kuninkaallisesta hovilinnasta, joka rakettiin heti sen jälkeen kun Arabialaiset valloittivat Hispanian. Se on nyt muutettu tehtaaksi ja oli joutunut niin unhotuksiin, että sain nähdä paljon vaivaa ennenkuin sen löysin, vaikka älykäs ja monitietoinen Mateo Ximenes oli minulla apuna. Tällä rakennuksella on vieläkin sama nimi, mikä sillä oli useita satoja vuosia tätä ennen, nimittäin La Casa del Sallo de Viento, eli: Viirikukon huone. Se on saanut nimensä siitä pronssisesta ratsastavan, kilvellä ja keihäällä varustetun sotijan kuvasta, joka oli eräässä sen tornissa ja kääntyi joka tuulen mukaan. Siinä oli arabialainen päällekirjoitus, joka, Hispanian kieleen käännettynä, kuuluu näin: Dice el Sabio Aben Habuz, que asi de defiende el Andaluz: s.o. viisas Aben Habuz sanoo, että näin puolustaa hänensä Andalusialainen.
Tämä Aben Habuz oli, Maurilaisten aikakirjain mukaan, sotapäällikkö Tarikin johdossa olevassa sotajoukossa, joka karkasi Hispaniaan, ja jonka Tarik asetti Alcaldiksi Granadaan. Hänen luullaan tällä sodallisella kuvalla tahtoneen antaa Maurilaisille pysyväisen muistutuksen siitä, että koska he olivat joka haaralta vihollisilla ympäröityt, heidän tuli etsiä turvallisuuttaan alinomaisessa valppaudessa ja aina olla sotaan valmiit.
Kansantarut antavat kumminkin toisenlaisen kertomuksen Aben Habuzista ja hänen hovilinnastaan, ja sanovat että tämä pronssinen sotija alkujaan oli hyvin tehokas taikakalu, Taikka se aikain pitkään kadotti taikavoimansa ja siitä viimein tali tavallinen viirikukko.
Seuraava satu tarkoittaa sitä mitä nyt olen sanonut.
Arabialainen tähteinselittäjä.
Muinaisina aikoina, monta sataa vuotta takaperin, oli Maurilainen kuningas, nimeltä Aben Habuz, joka hallitsi Granadan kuningaskuntaa. Hän oli valloittaja, joka oli ruvennut levossa ja rauhassa elämään, se on, hän oli nuorempina vuosinaan kuluttanut elämäänsä alinomaisilla sota- ja partioretkillä, mutta joka nyt, vanhettuaan ja raihnaiseksi tultuaan, halusi lepoa, eikä halunnut mitään sen hartaammin kuin elää rauhassa koko maailman kanssa, levätä kunnioissaan ja rauhassa nautita niitä maa-omaisuuksia jotka hän oli naapureiltaan voittanut.
Tapahtuipa kumminkin niin, että tällä näin järjellisellä ja rauhallisella vanhalla kuninkaalla oli nuorten kilpailijain kanssa tekemistä; ruhtinasten kanssa, joissa hehkui hänen entinen kiihkonsa kunniaan ja sotaan, ja jotka nyt saivat halun kutsua häntä tilintekoon hänen menetyslaadustaan heidän isiinsä kohtaan. Muutamat kaukaiset tienoot hänen valtakunnassaan, jotka hän, tarmonsa päivinä, valtavalla kädellä oli hillinnyt, olivat sentähden nyt, hänen lepoa halatessaan, mieluiset kapinoitsemaan ja uhkasivat piirittää häntä hänen pääkaupungissaan. Näin oli hänellä vihollisia joka haaralla, ja koska Granada on ympäröitty jylhillä ja jyrkillä vuorilla, jotka estävät lähenevää vihollista näkymästä, niin pidettiin onnetonta Aben Habunla alinomaisen valppauden ja levottomuuden tilassa, tietämättömänä miltä ilmansuunnalta vihollisuuksia voi tulla.
Turhaan rakensi hän vartiotorneja vuorille ja asetti vartijoita joka vuorensolaan, käskyn kanssa virittää valkeita öillä ja laskea savua päivällä nousemaan, vihollisen lähetessä. Hänen väsymättömät vihollisensa kiersivät kaikki hänen varokeinonsa, hyökkäsivät jostain unhotetusta vuorensolasta maahan, hävittivät hänen maitansa juuri hänen silmäinsä edessä ja vetäysivät sitten vuorille vankien ja saaliin kanssa. Onko milloinkaan rauhallinen ja lepoa ikävöitsevä valloittaja ollut onnettomammassa tilassa?