Kuningas Aben Habuzin rahanvartija vaikeroitsi noita summia, joita joka päivä vaadittiin erakkolan valmistamiseksi ja valitti kuninkaalle. Mutta tämäpä oli antanut lupauksensa; Aben Habuz nyhjäytteli hartioitaan; "meillä täytyy olla kärsivällisyyttä," sanoi hän, "tuo vanhus on ottanut aatteensa, minkälaisen asunnon tietoviisaalla tulee olla, pyramidien sisältä ja Egyptin isoista jäännöksistä; mutta kaikella on loppunsa ja niinpä hänen luolansakin sisustuksella."
Kuningas oli oikeassa; erakkola valmistui ja oli kuin pulskea maan-alainen palatsi. "Nyt olen tyytyväinen," sanoi Ibrahim Ebn Abu Ajeeb rahanvartijalle; "minä menen nyt kammiooni ja pyhitän elämäni tieteistyksille. En halua enempää kuin erästä vähäpätöistä huvitusta, saada nimittäin haihdutella ajatuksiani niillä tunneilla, jolloin lepään sielunponnistuksistani."
"Oi viisas Ibrahim, ano mitä tahdot; minulla on käsky hankkia sinulle kaikkia mitä yksinäisyydessäsi tarvitset."
"Mielelläni soisin muutamia tanssija-naisia luokseni," sanoi tietoviisas.
"Tanssija-naisia!" vastasi hämmästynyt rahanvartija.
"Tanssija-naisia," vastasi viisas vakaisesti; "muutamia vaan tarvitsen, sillä minä olen vanha mies ja tietoviisas, kohtalaiseen elantoon tottunut, eikä ole työläs minua tyydyttää. Laittakaa kumminkin niin, että ne ovat nuoria ja kauniita katsella; sillä nuoruuden ja ihanuuden näkeminen virkistää vanhuutta."
Sillä aikaa kun viisas Ibrahim Ebn Abu Ajeeb tällä tavoin kulutti aikaansa erakkolassaan, teki rauhallinen Aben Habuz hirmuisia sotaretkejä tornissa olevain kuvain kanssa. Kunniarikasta oli miehelle noin vanhalle kuin hän ja noin rauhalliselle, käydä sotia näin helposti ja huvitella mieltänsä kammiossaan ajamalla kokonaisia sotajoukkoja pakoon, yhtä helposti kuin kärpäsparvi karkoitetaan.
Näin noudatti hän jonkun ajan luonteensa viehätyksiä, vieläpä härsytteli ja loukkailikin naapureitaan, saadakseen heitä maahan ryntäämään; mutta he tulivat vähitellen vahingoistaan viisaammiksi, kunnes viimein ei kukaan rohjennut hätyyttää hänen valtakuntaansa. Useita kuukausia pysyi pronssiratsastaja rauhallisessa asennossaan, keihäs pystyssä, ja vanha kuningas alkoi kaivata tavallista ajanvietettään ja kävi yksitoikkoisesta rauhallisesta elämästään kiukkuiseksi ja kärtyiseksi.
Jo viimein eräänä päivänä pyörähti ratsastaja toisaalle, laski keihäänsä alas ja torkotti liikkumatonna Caditz'in vuorelle päin. Aben Habuz riensi torniinsa, mutta taiottu pöytä pysyi sillä suunnalla rauhallisena; ei yhtään sotamiestä ollut liikkeellä. Hämmästyksissään ja epätiedossaan lähetti hän joukon ratsuväkeä vakoilemaan vuoria ja tiedustelemaan. Se palasi kolme päivää poissa oltuaan.