Aben Habuz naurahti tälle, niinkuin hän luuli, leikilliselle sanalle tuolta vanhalta mieheltä; mutta kun hän näki vanhuksella olevan toden tarkoituksen, alkoi hänen harmaa partansa liikkua närkästyksestä.
"Abu Ajeebin poika," sanoi hän kovuudella, "mitä kahda-puheisuutta tämä on? Sinä tiedät mitä minä lupauksellani tarkoitin: ensimmäistä juhtaa joka kuormansa kanssa menee tästä portista sisälle. Ota vahvin hevosaasi tallistani, kuormaa se kalliimmilla kaluilla mitä rahasto-huoneessani on, ja se kaikki on sinun omasi; mutta älä rohkenekaan ylentää ajatuksiasi häneen, joka on minun sydämeni ilo."
"Mitäpä minä tavaroista," huudahti tähtein selittäjä ylenkatseellisesti; "eikö ole minulla viisaan Salomon tietorikas kirja, ja siinä avain maan salaisiin aarteisin? Prinsessa on laillisesti minun; sinun kuninkaallinen sanasi on sen panttina; minä vaadin häntä omaisuutenani."
Prinsessa katseli kopeasti hevosensa seljästä, ja keveä, ylenkatseellinen hymy liikkui hänen ruusuhuulillaan, kahden harmaaparran kiistellessä nuoruudesta ja kauneudesta. Kuninkaan viha voitti hänen viisautensa. "Sinä erämaan halpa poika," huusi hän, "lienet kyllä monenkin konstin mestari, mutta tunnusta minut herraksesi äläkä rohkene pilkata kuningastasi."
"Minun herrakseni" matki tähtein selittäjä, "minun kuningastani! Myyränmättään kuningas vaatii ollakseen valtija sille, jolla on Salomon taikakalut! Jää hyvästi, Aben Habuz, hallitse vähäistä kuningaskuntaasi ja huvittele sinuas tässä narrien paratiisissa; mitä minuun tulee, niin nauran sinulle tietoviisaudellisessa yksinäisyydessäni."
Näin puhein tarttui hän hevosen suitsiin, löi maahan sauvallaan ja vaipui Götiläisen prinsessan kanssa keskelle porttiholvia. Maa meni umpeen heidän jälkeensä, eikä näkynyt mitään merkkiä aukosta, jonka kautta he olivat kadonneet.
Aben Habuz seisoi kotvan aikaa hämmästyksestä äänettömänä. Toinnuttuaan komensi hän monta tuhatta työmiestä kaivamaan, kuokilla ja lapioilla, maata, johonka tähtein selittäjä ja prinsessa olivat kadonneet. He kaivoivat kaivamistaan, mutta turhaan; kukkulan kivikova pohja vastusti heidän aseitaan, ja jos heidän onnistuikin päästä vähän syvemmälle, täyttyi reikä jälleen mullalla, niin pian kuin he sen syrjään loivat. Aben Habuz etsi luolan suuta kukkulan juurella, joka vei tähtein selittäjän maan-alaiseen palatsiin, mutta sitä ei löydetty mistään. Missä ennen reikä oli ollut, siinä oli nyt ikivanhan vuoren luja pinta. Ibrahim Ebn Abu Ajeebin kadottua loppui hänen taikakaluinsa hyvät teot. Pronssiratsastaja pysyi liikkumatonna, kasvot kukkulaan päin, ja hänen keihäänsä torkotti siihen paikkaan, mihin tähtein selittäjä oli kadonnut, ikäänkuin siinä vielä väijyisi Aben Habuzin pahin vihollinen.
Silloin tällöin kanini hiljainen soitanto ja hiljaisia naisäänen säveliä kukkulan aistista; ja eräs talonpoika kertoi eräänä päivänä kuninkaalle, että hän yöllä sitä ennen oli löytänyt raon kalliossa, jonka kautta hän oli ryöminyt sisään ja kurkistellut erääsen maanalaiseen saliin, jossa tähtein tutkija istui komealla sohvalla, uinaillen ja päätään nyökytellen prinsessan soittaessa hopealyyryänsä, joka näytti lumoavasti vaikuttavan hänen aisteihinsa.
Ahen Habuz etsi tuota kallion halkeamaa, mutta se oli jälleen ummessa. Hän yritti vieläkin kerran luolasta karkoittamaan kilpailijaansa, mutta kaikki oli turhaa. Käden ja avaimen taikavoima oli liian väkevä inhimillisen voiman voitettavaksi. Vuoren huippu, jossa luvatun palatsin ja puutarhan olis pitänyt olla, pysyi kaljuna ja autiona, joko niin että tämä ylistetty paratiisi taikauksella pidettiin kätkössä inhimillisiltä silmiltä, taikka vaan oli tähtein selittäjän sepitsemä satu. Maailma uskoi tätä jälkimäistä, ja muutamain oli tapa kutsua palatsia "Kuninkaan hullutukseksi," jota vastoin toiset nimittivät sitä "Hullun paratiisiksi."
Lisäksi Aben Habuzin suruun tekivät hänen naapurinsa, joita hän oli härsyttänyt ja ylenkatsonut ja niin mukavasti aina voittanut, niin kauan kun hänellä oli tuo taikainen ratsastaja, joka haaralta paljon hyökkäyksiä hänen maahansa, kun eivät enää nähneet minkään noitavoiman häntä suojelevan, ja tämän rauhallisen kuninkaan jäljellä olevat päivät kuluivat alinomaisissa sodissa ja vastuksissa.