"Niin, äiti"; neula lensi niin hirmuisen kiireesti ylös ja alas, että översti tuli aivan kärsimättömäksi.
"Heitä pois tuo ikävä työ", pyysi hän, "ja tule tänne luokseni; kukkaseni on vielä niin vaalea, mistä se tulee?"
"Tänään täytyy sinun panna pois musta vaatteuksesi, lapseni", kuiskasi överstin rouva, "ja kampaa hiuksesi entiseen tapaasi; isä pitää sen varmaankin hyvänä."
Ja niin olikin. Anna näytti oikeen ihanalta valkeassa vaatteuksessaan ja vaikka hän ei nyt ollutkaan niin kukoistava kuin ennen, oli hänessä sen sijaan kuitenkin jotakin suloista, hempeätä, puhdistettua, jota hän ennen oli kaivannut.
Kahdeksan päivän kuluttua tuli Kustaalta itseltä lyhyt kirje. Översti luki sen ensin ja antoi sitten sydämellisesti nauraen sen rouvallensa. Hänkin nauroi.
"Sinä et saakaan sitä lukea!" lausui hän Annalle. "Tuota pahaa poikaa! Tuossa ei ole muuta, kuin soimauksia ja nuhteita alusta loppuun saakka; ja tuota kaikkea saamme kärsiä sinun tähtesi, sinä paha lapsi! Kovia, arvottomia, tunnottomia — niin, hän todellakaan ei säästä meitä!"
VIII.
Ilo on paras lääkäri ja senpä vaikutuksesta sai överstikin taasen entisen muotonsa. Hänen rouvansakin virkistyi jälleen uuteen eloon; hänen monivuotinen rukouksensa oli vihdoinkin tullut täytetyksi; täydellinen myötätuntoisuus ja sopusointu vallitsi nyt hänen ja puolisonsa välillä.
He saattoivat varrota Kustaata joka päivä ja nyt tuli hyvin kiire perheelle; kaikkien tuli olla kesäkunnossa hänen kotiin tullessaan.
"Tänään ripustetaan akkunain verhot", lausui överstin rouva leikiten, "huomenna hän saa tulla."