"Lukekaa te, kuin olette nuorempi ja on paremmat silmät kun minulla!"
Kappalainen luki, ehk'ei vaivatta, Rotnaby'n pormestarin kirjoituksen, missä Jens asianajajana suljetaan jokahisen suosioon.
"Ahaa, Hoffman ystävältäni!" huusi herra Werner, "se muuttaa asian. Annamme heti miehen tulla ylös. Kaiketi hänellä on avun lähettämis-muistutus kaupungille, arvaan mä!"
Lähettiläs tuli heti käsketyksi ylös ja kun hän astui linnan saliin, teki hän lyhyen tervehdyksen, jääden ovensuuhun seisomaan, jolla aikaa hän tarkasti tutki juomapöydän ääressä olevia herroja.
"Sinä toivot saavasi puhutella lääninherraa — eikö tosi?" kysyi Werner.
"Niin, minulla on hänelle tärkeä pyyntö."
"Hyvä; minä olen se, jota etsit, ja hän linnan kappalainen, sinä voit sentähden, pitemmittä mutkitta, esittää mitä sinulle on uskottu."
Vakuutettuna, että hänen edessään oli oikea henkilö, otti Jens, herrain hämmästykseksi, äkkiä takin yltään, otti sukkelasti puukon taskustaan, ratkoi takin vuorin auki, otti sieltä pormestarin kirjeen ja tämä toisessa ja takki toisessa kädessä, vähintäkään hämäillen tahi kömpelönä, astui hän nimismiehen eteen. Hän päinvastoin näytti iloiselta ja luotettavalta, jotta herra Werner ottaissaan kirjoituksen ystävällisesti lausui:
"Oikein poikani, semmoisesta minä pidän. Mene nyt alas palveliaini luo, sanoen terveisiä minulta, jotta saat hyvän aterian ja tuopillisen olutta sitä alas viruttaaksesi. Kirjeen luettuamme saat tulla jälleen ylös, jolloin saat päätöksen siitä, mitä meillä on vastattavana."
Kun herrat taas olivat yksin, sai kappalainen sen kiusallisen toimen, että lukea pormestarin kirjeen. Kun hän suurella ponnistuksella vihdoinki oli saanut kirjeen päähän tavattua, tultiin siihen päätökseen, että ruotsalaiset seisovat Rotnaby'n edustalla ja että kaupunki välttämättä tarvitsi pikaista apua, varsinki kun vihollinen oli voimakkaampi kuin edellisenä vuonna. Nimismies sivalti ajattelevaisesti leukaansa ja päätti seuraavaisesti: