NE TAHTOVAT.
Ne tahtovat kaataa mun koivuni Kotipeltoni veräjän suusta, Alas maahan mahlat sen juoksuttaa Ja tuohet kiskoa puusta.
Ne tahtovat häijysti hävittää Mun ritvani rakkahimman, Min juurella käkeä kuunnellut oon Keväthetkeni herttaisimman…
Vaan salli en kaataa mun kaunoistain, Kotikoivua kultaisinta, Sen ympäri käyn kuni vartia vain — Ja vahva on vartian rinta!
Minä soisinko raiskata rakkähimpain Ja sen silpoa valkoista vyötä? Ei! — taistella tahdon ma omastain Ja tehdä tarmolla työtä!
Ja jos minun koivuni kaadettais Väkivalloin ja raakuudella: Niin varmaan sen kaatumus maksettais Minun rintani hurmehella…
Ne tahtovat anastaa aittani mun Ja mun saunani raunioks raastaa, Ne uhmaavat viedä mun poikani pois Ja heponi ainoan haasta: Ja heittää pirttini kylmilleen … Ja jättää auki sen uksen … Ja ryöstää seinältä kanteleen … Ja hyllyltä katkismuksen, — Ne tahtovat muuttaa ja musertaa, Mitä kalleinta kasvatti synnyinmaa.
Ne ilkkuen käskevät valjastamaan Mun varsani varkahan matkaan, Ja ne vaatii mun kieleni vaikenemaan Oi! mitä kaikkea vaatinevatkaan: Sillä niillä on valta ja ruhtinuus Ja maallisen mahdin voimakkuus…
Mut Herra on suuri ja väkevä, Ja kerran on päivä se saava: Kun sortajan silmä on näkevä, Miten koski sen kirvehen haava, Ja kuinka sen leikkasi sydämmeen, Ken väkisin viety ois orjuuteen! —
Ja silloin on Suomessa sunnuntai Ja sen pirteissä pyhäinen rauha, Ja käki taas helkkyvi koivussai Ja tuulonen lietsovi lauha, Ja laajoina laihot ne aukeaa, Ja saunat notkoissa savuaa.