"Vanhemmat toivovat, että heidän poikansa antautuisivat tuttavuuteen kunnon miesten kanssa, mutta jos he eivät väliä pidä siitä, kenen kanssa seurustelevat, tulevat he kaikilta häväistyksi ja sekin häpeä tulee vanhempain osaksi.
"Vanhemmat toivovat pojistaan kelpo sotilaita, mutta jos he, sotilaina ollen, pelkäävät, eivätkä tahdo rohkeasti hyökätä eteenpäin, niin he rikkovat sotilaslain ja tuottavat vanhemmilleen siten häpeää."
Sitten keisari puhuu niistä, jotka eivät koti-oloissa kunnioita vanhempiaan:
"Jos isä ja äiti pyytää heiltä jotakin, kieltäytyvät he antamasta. Jos he käskevät heidän jotakin tekemään, löytävät he esteitä, eivätkä tahdo totella. Jos vanhemmat nuhtelevat heitä sanalla tai parilla, suuttuvat he heti. Omalla vaimolla ja lapsilla on ruokaa ja lämmintä, mutta vanhemmat saavat melkein kuolla viluun ja nälkään. 'Taivas' ei sitä hyväksy! Hänen lapsensa näkevät tämän ja seuraavat hänen esimerkkiään. Oletteko nähneet tottelemattomalla pojalla hyviä lapsia?" — — —
"Vanhemmat ovat niinkuin taivas. Taivas synnyttää sirkkalehden. Kevätpäivä kasvattaa sen. Syksyn kylmä sen kuollettaa ja se kaikki tapahtuu 'taivaan' tahdosta. Lastensa elämän ja kuoleman ylitse on isällä ja äidillä valta. Taivaan alla ei ole yhtään isää ja äitiä, joka väärin tekisi — — (lapsiaan kohtaan)." — — —
Niinkauvan kuin vanhemmat ovat elossa, ovat pojat tavallaan heidän valtansa alla ja vanhempain kuoltua, eivät siteet hölly. Vanhempain suurin huoli on saada poikansa naimiseen ja pojan suurimpana huolena on vanhempiensa kunniallisesti hautaaminen. Monasti olen käynyt taloissa, joissa olen nähnyt ruumisarkkuja. Ne ovat odottamassa isää ja äitiä! Pojat, jotka vanhempiaan kunnioittavat, jo ajoissa valmistavat heille viimeisen asuinhuoneen! Jos kodissa ei ole tilaa, säilytetään ne jossakin temppelissä. Toinen, omituinen tapa osoittaa kunnioitusta vanhemmilleen ja erittäinkin äidille, on se että ruumisarkku pidetään kodissa — hautaamatta — vuosikausia!
Viime kevännä oli neiti Cajander eräissä hautajaisissa. Kuollut oli maannut kirstussa — kymmenen vuotta! Tila alkoi tulla liian ahtaaksi ja siksi täytyi äitivainajan ruumis viedä maan poveen.
Tunsin miehen, jonka 83 vuotinen, vanha äiti sairastui. Mies leikkasi käsivarrestaan palasen lihaa, keitti siitä liemen, jonka syötti äidilleen. Äidin tauti ei ollut kuolemaksi, mutta ihmiset luulivat tuon lääkkeen tepsineen. Äiti parani, mutta poika kantoi monta viikkoa käsivarttaan kaulassaan!
Tämmöinen luonnoton tapa kunnioittaa vanhempiaan, on Kiinaan tullut Buddhan opin muassa. Vanhempain sairastaessa lapset tekevät vaivaloisia matkoja kaukaisissa seuduissa oleville vuorille, siellä uhratakseen jumalille tai viskautuakseen alas joltakin jyrkänteeltä, jonne papit heitä neuvovat. Mikä heistä taittaa siten jalkansa, kuka kätensä, mutta ei mikään uhraus ole liian suuri kun on kysymyksessä vanhempain pelastuminen!
Niiden miesten ja naisten nimet ovat ikuistetut, jotka jotenkin erinomaisella tavalla ovat vanhempiaan kunnioittaneet. Hänen kunniakseen rakennetaan tien varsille kaunis, kivinen kunniaportti, johon on kaiverrettu hänen nimensä ja tekonsa. Nämät muistomerkit asetetaan tienviereen siinä tarkoituksessa että ohikulkijat tulisivat ajattelemaan tämän hyveen ääretöntä arvoa.