Tsing ming
niminen juhla on keväällä, jolloin esi-isien haudat lakaistaan ja haudalle viedään ruokia. Otaksutaan henkien ottavan ne vastaan hengellisellä tavalla. Kotona sitten syödään takasin tuodut herkut, mutta valerahat ja paperivaatteet poltetaan haudalla.
Jokien, järvien ja ylipäänsä vesien tienoilla asuvaiset viettävät erästä juhlaa, jolloin soudellaan pitkässä, kapeessa, monilla airoparilla varustetussa veneessä. Soutajat ovat paikkakunnan nuoria miehiä. Puolialastomina, koristeltuina, he soutavat tarmonsa takaa, ikäänkuin rientääkseen jonkun hukkuvan avuksi. Paikkakunnan kauppiaat syöttävät ja juottavat heitä. Tätä juhlaa vietetään erään valtiomiehen muistoksi. Hän eli 5:llä vuosisadalla j.Kr. Häntä syytettiin viattomasti ja eroitettiin virasta. Palattuaan kotikaupunkiinsa Huunaanissa, meni hän veneellä keskelle jokea, hyppäsi veteen ja hukkui. Sureva kansa etsi häntä kauvan ja etsii vieläkin!
" Viidennen kuukauden juhla " on meidän Kesäkuussa. Silloin kumarretaan aurinkoa.
Syyskuussa on " kahdeksannen kuukauden juhla ". Kuu on silloin kunnioituksen esineenä. Kadut ovat valaistut. Niille asetetaan pieniä pöytiä, joille pannaan vartavasten leivotut pullikat ja kumarretaan kuuta. Se onkin yksi jumalolennoista, mutta heikko itseään suojelemaan. Kun sattuu kuun pimeneminen, on kansalla suuri hätä. Silloin riennetään ulos, pärrytetään rumpuja ja huudetaan, jotta "taivaan koira", joka kuuhun on kiini karannut, jättäisi sen rauhaan! Sanotaan kuun pimenemisen ilmaisevan keisarin palatsissa tapahtuvia asioita. Kun taivaan kuu pimenee, silloin keisarinna koettaa anastaa mieheltään vallan! Onkos ihme, jos ihmisille hätä tulee? — — Elokuussa on " orpohenkien juhla ". Monen miehen on täytynyt kuolla lapsettomana. Heidän kohtalonsa on kova. Tuonelaan tultua ei heillä ole hyvät päivät. Kempä heidän haudallaan uhraisi? — Yleisö säälii heitä. Tuskin löytynee niin matalaa majaa, jonka edustalta ei tänä juhlana palaisi pieni kasa valerahoja! Rikkaat polttavat kantokuormittain. Niin runsaasti lähetetään rahaa heille, että jos vaan tarkoin hoitavat, riittää seuraavaan juhlaan asti!
Nämät juhlat ovat yleiset. On olemassa muitakin, mutta paikkakunnallisia. Kuukauden ensimäinen ja viidestoista päivä pidetään tavallaan pyhänä. Monet pistäytyvät silloin temppelissä vaan pikimältään, suitsuttaakseen siellä.
Ennustajista
ei Kiinassa ole puutetta. Ennustaminen on pääasiallisesti sokeain tehtävä. He kulkevat kaupungilla joko yksin tai kaksin tahi jonkun näkevän johtamana. Heitä pelätään. Sanotaan heidän ennen maailmassa ollessaan olleen suuria syntisiä ja pahaintekoinsa palkkiona on nyt sokeus! Voivathan he nytkin tehdä pahaa salaisilla, "hyville ihmisille" tuntemattomalla tavalla. Heitä ei uskalleta suututtaa. Heiltä tiedustellaan tulevia tapahtumia. Naapuristossamme eli eräs emäntä. Taloon odotettiin perillistä, mutta jo ennakolta tahdottiin tietää, josko tulija oli poika. Jokaiselta sivukulkevalta tiedusteltiin sitä. Ennustajat sanoivat pojan olevan tulossa. Emäntä siitä mielissään antoi riisit, antoi rahat ja odotti ilolla pientä miestä.
Tulipa sitten taas vanha, sokea ukko ja ennusti emännälle. Hänen ennustaessa, hänen oppaansa, kymmenvuotinen poikaviikari, livistikin tiehensä, vieden ukkopahan rahat ja tavarat muassaan. Tuostakos ukko suuttui. Kadulla vanhus itkeä vollotti korkealla äänellä! Siihen kokoontui kansaa kaikenlaista. Ukko valittaen sanoi:
"Mihinkäs minä poloinen nyt joudun tässä vieraassa paikassa, kun en tunne tietä, enkä ihmisiä ja kun tuo veitikka vei vasket, vei vaatteet jättäen minut typötyhjäksi!"