— Benedikt, sinulla on hyviä tarkoituksia minua kohtaan ja minä pidän niin paljon sinusta ja Leanderista kuin suinkin voi pitää miehistä, joiden kanssa ei tahdo mennä naimisiin. Minä en totta tosiaan mene vaimoksi kellekään, jota en voisi miehenäni rakastaa, ja tahdon paitsi sitä sinulle ilmoittaa — että kerran olen nähnyt miehen, jota en voi unohtaa, ja ett'en ota toista niin kauan kuin hän on mielessäni.
Benedikt vaaleni.
— Näetkös, minä sanon sen sentähden sinulle, että tyyntyisit etkä mua enää ajattelisi. Usko minua, Benedikt, minä tiedän mitä olet minun hyväkseni tehnyt, sinä ja te kaikki. Te olette minut pelastaneet kuolemasta, te olette minua suojelleet, kun isäni tahtoi minua ottaa väkivallalla, ja sangen kaunista oli katsella kuinka sinä puolustit minua ja talosi oikeutta. Minä olisin onnellinen tyttö jos voisin rakastaa sinua ja unohtaa tuon toisen — minä olen sinulle sydämen pohjasta kiitollinen, ja jos se voisi sinua hyödyttää, niin mielelläni uhraisin elämäni puolestas, — vaan sano itse, mikä ilo sinulla olisi vaimosta, joka rakastaisi toista? Se olisi todellakin huono kiitos sinunkaltaiselle miehelle!
— Niin olisi! — sanoi Benedikt sortuneella äänellä ja pyyhki otsaansa.
— No hyvä, nyt sinä ymmärrät että minun täytyy täältä pois, ett'ei tätä tällaista voi jatkaa?
— Ymmärrän! — vastasi hän taas ja meni ulos kyökistä.
Wappu katsoi hänen jälkeensä kun hän astui ulos niin liikutettuna, tuo jalo ylpeä mies, joka oli hänelle tarjonnut kaikkea sitä, joka — hänen lapsellisen käsityksensä mukaan — olisi tehnyt mitä tyttöä hyvänsä onnelliseksi. Ei Wappu itsekään ymmärtänyt miksi hän ei voinut pitää enemmän tästä, joka oli tehnyt niin paljon hänen edestänsä, kuin tuosta vieraasta miehestä, joka ei edes ajatellut häntä. Vaan niin oli nyt kerran laita! Jooseppi oli kuitenkin hänen mielestänsä ihanin ja jaloin kaikista. Hän näki Jooseppia aina edessään semmoisena kuin hän oli heittäessään karhun nahan selästään ja kertoessaan taistelustansa pedon kanssa; hän muisteli kuinka kaikki ihmiset ympärillä ihaellen kuuntelivat, katselivat häntä, tuota ainoata, ihanata, mahtavaa. Ja hän oli voittanut hänen isänsä, tuon väkevän miehen, jota Wappu siihen asti oli pitänyt niin voittamattomana ja peloittavana. Sitten oli hän kuitenkin puhunut niin ystävällisesti Wapulle, huolimatta isän kiukusta. Ei, ei kukaan ollut Joosepin vertainen. Wappu rupesi taas työhön.
— Jos Jooseppi tietäisi, mitä kaikkea olen hyljännyt hänen tähtensä! — ajatteli hän havaitessaan että Benedikt hartaasti koetti selittää asiaa Leander'ille ja että tämä itki.
Vanha Stromminger oli alussa raivossaan kironnut tottelematonta lasta eikä tuo hyvä pappi Heiligkreuz'istäkään voinut häntä hillitä. Kun tuli tunnetuksi että Wappu oli Rosen'issa, lähetti hän väkeä hänet takaisin tuomaan. Vaan ei kukaan niin helposti tuupannut Klotzareja Rosenissa pois tieltä heidän omalla alallansa, he puolustivat ritarillisesti Rosen-kartanoiden vanhoja oikeuksia.
Vaan huomatessaan että veljekset olivat häneen rakastuneet, uskoutui Wappu tuolle tyynelle Nikodemus'elle ja tämä ymmärsi kohta tehtävänsä. Hän meni Stromminger'in luo, ja hänen puhelahjansa sai aikaan sen, että isä heitti vangitsemistuuman sikseen ja tyytyi siihen että hylkäsi tyttärensä. Kesällä hän saisi niinkuin ennenkin paimentaa karjaa Murzoll'illa — "sillä se oli kuitenkin ainoa työ, mihin hän kelpasi". — Talveksi hän saisi etsiä itselleen palvelus-paikkaa missä tahtoi, vaan kotia hän ei saisi tulla.