AILI. Miks'emme häntä ottaisi… Täti on ollut niin hyvä minua kohtaan!
AINO (kävellen edestakaisin). Kuules Aili! Onko sinne Sortavalaan pitkäkin matka?
AILI. On sinne matkaa — parisataa kilometriä ainakin, mutta sinnehän pääsee jo rautateitse.
AINO. Eikös siellä päin asu niitä runolaulajia ja kanteleen soittajia?
AILI. Sielläpäinhän niitä taitaa asua — syvemmässä Karjalassa.
AINO. Sitten minä opettelen kanteletta soittamaan ja niitä vanhoja runoja laulamaan. Ne laulut ovat minusta niin kauniita, — eikös ne ole sinustakin, Aili?
AILI. Onhan ne olleet, mitä olen kuullut.
AINO (käsiään yhteen lyöten). Ja se kanteleen soitto! Voi, kuinka se on kaunista ja niin juhlallista!
AILI. Siellä saat sitten opetella molempia.
AINO (iloisesti). Niin teenkin! Kesällä minä kiertelen siellä maakylissä niiden runolaulajien luona ja… ja… (tanssien). Voi, kun voisimme jo pian sinne muuttaa!