— Soo! En luullut sinun osaavan neuloa.
— Erehdyt, veikkoseni, minua on pyydetty pitämään siellä esitelmää, ja koska minulla vielä on tallella se kansantajuinen esitelmä "Sydämestä", jonka pari vuotta takaperin Helsingissä pidin, niin luen sen nyt heille. Etkö sinäkin tahtoisi kerran pitää tytöille esitelmää?
— Ei minua ole pyydettykään.
— Syy on siinä että tyttöparat eivät uskalla lähestyä sellaista potentaattia kuin sinä olet, seitsemäs tai kahdeksas suurvalta, näet. Tytöillä on erinomainen respekti sinua kohtaan. Siitä saakka kuin lehdessä oli kirjoituksesi ompeluseurasta, olet sinä heidän sankarinsa, heidän ideaalinsa, heidän torttunsa ja rusinansa.
— Ole vaiti!
— Kas niin, saanko sanoa että sinäkin olet luvannut pitää esitelmän ompeluseurassa?
— Sano, jos tahdot.
Vähän aikaa sen jälkeen kuin Juslenius oli lähtenyt pois, toi posti useita kirjeitä "Kaupin" toimitukselle. Ne olivat kirjeitä tuntemattomilta tuttavilta lähiseuduilla. Yhdessä niistä oli runomittainen tervehdys uudelle sanomalehdelle. Se alkoi näin:
"Terve Kauppi kaupungista,
Terve valpas valvojamme,
Terve uutisten urija!
Terve teille, terve meille,
Terve sulo Suomellemme,
Terve tervehyttäjälle!
Posti toi sen poikalapsen,
Pienokaisen pussissansa,
Laukussansa lehtilauman.
Akat tuota kääntelivät,
Kääntelivät, vääntelivät:
Mitähän tuostakin tulevi,
Mikä kasvavi kananen?"
Sellaista jatkui sitte pari arkkia lävitse. Maisteri huokasi.