Kotia tultua heitti maisteri mytyn pöydälle, se vierähti maahan ja aukeni. Muutoin se kenties olisi jäänyt pitkiksi ajoiksi avaamatta, mutta nyt otti maisteri sen uudestaan käteensä ja alkoi selailla.
Kun hän oli muutamia lehtiä lukenut, pääsi häneltä huudahdus:
— Tämähän on oivallista!
Luettuansa vihon yhtä mittaa loppuun, otti maisteri paperia ja kirjoitti neiti Tornille tällaisen kirjeen:
"Arvoisa neiti!
Teidän pieni novellinne on kultahelmi. Minä olen sen lukenut suurella ihastuksella alusta loppuun. Se on ihan todellisesta elämästä leikattu kappale. Kieli on rikasta ja sujuvaa, esitystapa teeskentelemätön ja viehättävä. Suokaa minun toivottaa teille onnea ja odottaa useita samanlaisia kertomuksia teidän kynästänne."
Kun neiti Torn sai tämän kirjeen oli hänen luonansa pari pientä tyttöä yksityistä opetusta saamassa. Luettuansa kirjeen punastui hän niin ankarasti että tytötkin sen huomasivat. Hän meni silloin toiseen huoneesen, veti siellä piirongista laatikon auki ja otti joukon kellastuneita papereita esille. Ne olivat vanhoja rakkauden kirjeitä.
— Hän on oikeassa, huokasi neiti Torn, se on todellisesta elämästä leikattu kappale — minun omasta elämästäni.
Kyynel vierähti hänen silmästään maisterin kirjeen päälle; hän pisti sen noiden kellastuneitten paperien joukkoon ja lukitsi laatikon.
— Teidän silmässänne on kyynel, huomautti toinen tytöistä kun neiti
Torn palasi heidän luoksensa.