Täällä on Kauppilan tyttöjäkin pääkaupungissa. Tuonaan kun kävelin pitkin Aleksanderin katua tuli vastaani Julia Polin niin ihanana kuin — pane itse tähän joku kaunis vertaussana. Luistimet kalisten reksuivat hänen käsivarressaan ja hän sanoi menevänsä radalle, jossa nyt oli "samsis". Aivan oikein, kävelihän kaduilla kaiken päivää mies, joka sitä ilmoitti sekä etu- että takapuolellansa, sanoin minä. Julialta pääsi pieni naurun tirskaus ja minä läksin häntä seuraamaan muka jonkinlaisena Romeona. Mutta kun tulimme luistinradalle, jossa sähkölamput juuri alkoivat levittää huikaisevaa valoansa ja josta jo etäälle kuului surina ja pörinä niinkuin suuresta ampiaispesästä, niin minun Romeuuteni loppui pian ja toiset teräs-anturoilla potkivaiset, hyppiväiset, kiitäväiset, huojuvaiset Romeot veivät minun kaunottareni. Juliallalaa — Julia! Hetken perästä näin hänen kiitävän luutnantti von Stormin käsivarressa pitkin sohjoksi luisteltua jään pintaa. Hän näytti niin onnelliselta kuin minkä pulskan pojan rinnalla hyvänsä. No se onkin yleinen luonnon laki että rikkaudet painuvat sinne missä niitä enimmin tarvitaan. Siis myöskin rikkaat tytöt joutuvat upseereille. Eikös se ole selvää, 'rookas pillit?'
Täällä ruvetaan jo tulevain valtiopäiväin vuoksi puuhaamaan. Puolueitten johtajat valmistelevat ehdokaslistojaan. Porvarissääty se antaa nytkin enimmän päänvaivaa. Ei sen vuoksi että olisi ehdokkaista puutetta, vaan sen vuoksi että niitä on liiaksi paljon. Joka toinen helsinkiläinen tahtoo päästä tuohon huvitukseen, ja jokainen keltanokkainen jurisutriusqve, jokainen senaatin kanslisti, jokainen sanomalehden-toimittaja luulee syntyneensä edusmiehen valtakirja varpaan välissä, taikka toivoo saavansa sen jostakin kaupungin nimellä ja arvolla varustetusta kylästä. Kirjeitä ja tarjouksia ruvetaan jo lähettämään kaikkialle, markkinat ovat alkaneet. Älkää kiirehtikä tekään Kauppilassa, voitte saada täältä edusmiehen aivan polkuhinnasta. Jollei teidän raha-asianne olisi niin kukoistavassa tilassa, ehdoittelisin että myisitte edustus-oikeutenne enimmän tarjoavalle. Rahoja voisitte käyttää uuden ruiskun ostamiseksi kaupunkiin.
Oletkos nähnyt Alma neitiä? Onko hänen poskensa yhtä punaiset ja silmänsä suloiset, ja ainako hän ihailee sinua yhtä vilpittömästi? Voi paksusti, toivoo
Tuus
P. Juslenius.
P.S. Nyt minä tiedän kuka se harmaanuttuinen Antikristus siellä kestikievarissa oli. Sehän oli Moses Strohman itse! Olisihan meidän pitänyt tuntea hänet jo ex ungue."
Maisteri luki kirjeen, joka tavallisissa oloissa olisi antanut hänelle paljon miettimisen aihetta, mutta nyt silti ei painunut hänen mieleensä muuta kuin juttu Juliasta. Sanomaton kaiho ja luulevaisuus syttyi hänen sydämessään ja hän tunsi itsensä onnettomaksi, hyljätyksi olennoksi.
VIII.
Pihlénissä oli ristiäiset ja maisteri Tiira oli kutsuttu kummiksi. Hänen vastassansa tyttökummina seisoi Alma joka ei uskaltanut nostaa paljon silmiänsä maasta, mutta kuitenkin huomasi, ett'ei maisteri hänestä ollenkaan lukua pitänyt. Ja kuitenkin oli hän viehättävin tyttö mitä ajatella saattaa, pienet hymykuoppaset poskipäissä ja lyhyt tukka kiharoina pään ympärillä. Hän oli pukeutunut tilaisuuteen erityisellä huolella, vaikka hän ei tahtonut sitä itsellensä myöntää, ja nyt pisti hänen hiukan vihaksensa, että maisteri ei ollut häntä näkevinänsä.
Maisteri olikin näinä aikoina tavattoman hajamielinen eikä huolinut mistään. Siihen oli syynä osaksi paljo lukeminen, osaksi Jusleniuksen kirje. Hänen ajatuksensa liikkuivat yhä Helsingissä, jossa hän luuli näkevänsä Julian milloin jonkun upseerin sylissä, milloin nauramassa jonkun muun kavaljeerin kanssa. Hän olisi jo mielellään kirjoittanutkin Julialle, mutta ei tietänyt hänen asuntoansa Helsingissä, eikä rohjennut mennä sitä Polinilta kysymään; muita hän ei tahtonut heidän väliinsä vetää, koska tähän saakka asia oli niin hyvin salassa pysynyt, ettei mitään kulkupuheita ollut syntynyt.