— Niin, mutta en kadotettu, vastasi maisteri hymyillen.
— Ja minun tähteni kokonaan; millä voin sen teille palkita?
— Älkäämme siitä puhuko, vaan puhukaamme teistä itsestänne, neiti Torn.
Te olette jo jonkun aikaa ollut koulusta eroitettu, mitä aiotte tehdä?
Millä aiotte elää?
— Ah maisteri, sitä tuskin vielä tiedän. Olen tiedustellut monelta puolelta koti-opettajattaren paikkaa, mutta en ole vielä mistään varmaa vastausta saanut. Täällä on minulla myöskin ystäviä, jotka tahtoisivat pitää minut Kauppilassa ja kehoittavat minua avaamaan pienten lasten koulua, mutta minä en tahdo jäädä tänne. Minä en kuitenkaan epäile, kyllä Jumala minusta huolen pitää. Mutta te —
— Josta Jumala ei huolta pidä, tahdotte kai sanoa.
— Oi älkää puhuko sillä lailla! Hän pitää kyllä huolen teistäkin, sillä vastoin hänen tahtoansa ei pieninkään varpunen katolta putoa. Mutta kuinkas teidän käy?
— Onhan minulla virkani.
— Mutta pitihän teidän hankkia oma kirjapaino, ja nyt on sakko maksettava.
— Kirjapaino saa nyt jäädä ja sanomalehti myöskin. Se olisi muutoinkin turhaa yritystä, niinkuin näette.
Maisteri ojensi virallisen lehden, jossa ilmoitettiin että kauppias Pihlén oli saanut luvan perustaa Kauppilaan ensi vuoden alusta uuden sanomalehden.