KANTTORI. Sitä parempi, jos voitte tehdä hyökkäyksen yhdessä — varmempi on voitto.
HANNA. Älkää lörpötelkö joutavia! Parempi olisi, jos miettisitte millä keinolla ensi syksyksi saataisiin tänne kansakoulu. Silloin pääsisin minäkin omaan leipään ja te tekisitte minulle hyvän työn, josta olisin ikuisesti kiitollinen.
KANTTORI. Eikö muuta, Hanna? No, ensi syksynä, se on: noin kuukauden päästä, avataan täällä kansakoulu, sen lupaan.
HANNA. Kuinka, olisiko mahdollista? Sinä oikein säikähdytät minua.
KANTTORI. Minä en puhu enempää, vaan luota sanaani.
HANNA. Täti, täti, kuuletko mitä ihmeitä tapahtuu?
ROUVA. Tiedäthän ettei sinulla ole mikään kiire "omaan leipään", niinkuin sanoit. Sinun leipäsi kasvaa minun talossani niin kauan kuin siellä vaan viihdyt.
HANNA. Sen tiedän kyllä, rakas täti; mutta minä en tahtoisi syödä leipääni laiskana ja toimettomana. Ei, työtä ja vaivaa ja sitten elää omasta ansiosta — siinä minun suurin toiveeni.
KANTTORI. Se toiveesi pian toteutuu.
HANNA. Minä luotan sinuun. Mutta pitihän sinun kiiruhtaa assessorin jälestä johonkin, jollen väärin ymmärtänyt.