Obenreizer loi silmänsä alas, ikäänkuin ei hän olisi ansainnut sitä kunniaa, joka tuli katsojalle osaksi nähdessään notarin nuuskaavan.
"Sallikaa minun vielä pyytää teiltä yhtä suosion-osoitusta," sanoi hän jälleen nostaen ylös silmänsä. "Älkää seuratko sydämenne kehoitusta tässä asiassa. Olette vasta saaneet yleisen silmäyksen tilaani. Ennenkuin annatte minulle jotakin toimitettavaksi konttorissanne, täytyy teidän kuulla kaikki, mitä minusta väitetään sekä edukseni että moitteekseni. Malttakaa, siksi kun terve arvostelusvoimanne, yhtä hyvin kuin oivallinen sydämenne, tunnustaa, että minulla on oikeutta teidän hyväntahtoisuuteenne ja hyvään ajatukseenne. Siinä tapauksessa taitaisin minä kantaa päätäni pystyssä katkerimpiakin vihamiehiäni vastaan, ja koettaisin rakentaa uuden elämän-rakennuksen hyvän nimeni ja maineeni rauniolle, jotka olen menettänyt."
"Kuni tahdotte," sanoi maitre Voigt. "Te haastelette taitavasti, poikaseni. Huomatkaa sanani: teistä tulee vielä kuuluisa asian-ajaja!"
"Asia on pian kerrottu," jatkoi Obenreizer. "Vastukseni ja vaivani alkoivat sen herran kuoltua, jonka seurassa viime talvena matkustin tänne Englannista. Herra Vendale oli likeisin ystäväni ja minä rakastin häntä sydämeni pohjasta."
"Herra Vendale," puuttui notari puheesen, "niin, niin! Aivan oikein. Olen useammat kerrat tämän kuun kuluessa kuullut sen nimen mainittavan ja nähnyt sen päivälehdissäkin. Sehän oli tuon nuoren englantilaisen nimi, joka hukkui Simplon-vuoren solassa? Ja samassa tilassahan tekin saitte tuon naarman poskeenne ja kaulaanne?"
"Aivan niin, ja vieläpä omasta veitsestäni," sanoi Obenreizer ja nosti kätensä naarmaan, joka nähtävästi oli ollut pitkä ja syvä haava.
"Niin omasta veitsestänne," toisti notari, "ja yrittäessänne häntä pelastaa. Hyvä, hyvä. Se oli kauniisti tehty teiltä. Vendale! Niin, aivan oikein. Se on kumma, että näinä viimeisinä aikoina useasti on johtunut mieleeni että minun tykönäni muinoin kävi neuvonkysyjä sillä nimellä."
"Mutta maailma on niin pieni, hyvä herra Voigt," virkkoi Obenreizer, "niin aivan pieni."
Kuitenkin hän pani muistoonsa että notarilla ennen muinoin oli ollut neuvonkysyjä sillä nimellä.
"Niinkuin jo mainitsin, alkoivat vastukseni ja onnettomuus tämän rakkaan matka-toverini kuoltua. Mitä tapahtuu? Kun minä pelastan töin tuskin henkeni ja tulen Milanoon, jossa minua kylmäkiskoisesti kohtelevat herrat Desfresnier & C:o, ja pian sen jälkeen panevat minun viraltani. Minkä tähden? Sitä eivät tahdo selittää. Minä kysyn, tahtovatko ahdistaa kunniaani. Ei vastata mitään. Minä kysyn onko heillä syytä epäilemään minua. Ei sanaakaan. Minä kysyn onko heillä todistuksia minua vastaan. Ei vieläkään vastata. Minä kysyn, mitä minun pitää ajatella tästä asiasta, ja vastaus viimein kuuluu: 'Teillä on oikeus ajatella mitä tahdotte. Mitä herra Obenreizer ajattelee on Desfresnier & C:lle ihan yhtä!' Ja siinä kaikki."