"Herra Jago on poissa", muistutin minä. "Te ja minä voimme helposti hänen poissa-ollessaan saattaa asiat selville".
Naomi tarttui käsivarteeni.
"Tulkaa rukoukseen", sanoi hän. "Ambrose on siellä ja minä kyllä löydän sopivan tilaisuuden puhuakseni hänen kanssa".
Ei Ambrose, eikä Silaskaan ollut ruoka-salissa, kun tulimme sinne. Herra Meadowcroft'in turhaan odotettua kymmenen minuutia, käski hän tytärtään lukemaan rukouksia. Neiti Meadowcroft luki loukatun naisen äänellä, joka väkirynnäköllä valloittaa arvo-istuimen ja vaatii oikeuksiansa. Aamiainen seurasi, ja veljekset yhä olivat poissa. Neiti Meadowcroft katsoi isäänsä ja sanoi:
"Yhä pahemmin ja pahemmin. Mitä minä sanoin teille, isäni?"
Naomi tuli kohta vasta-myrkyllä:
"Pojat kaiketi ovat viipyneet työssänsä, enoni". Hän kääntyi sitte minun puoleeni. "Tehän haluatte katsella taloa, herra Lefrank. Tulkaa auttamaan minua poikien etsimisessä".
Enemmän kuin tunnin aikaa kävelimme talon toisesta osasta toiseen löytämättä kaivatuita. Vihdoin tapasimme heidät erään suuren metsän reunalla, jossa istuivat kaatuneen puun päällä, haastellen keskenänsä.
Silas nousi ylös meidän lähestyessä ja meni metsään, lausumatta sanaakaan jäähyväisiksi. Hänen noustessaan ylös näin hänen veljensä kuiskasevan hänelle jotakin korvaan; ja minä kuulin hänen vastaavan.
"Ambrose, merkitseekö tuo, että teillä on joku salaisuus?" kysyi Naomi ja läheni hymyillen rakastajaansa. "Oletko käskenyt Silas'en olla vaiti?"