Minä sain luvan käydä vankilassa seuraavana aamuna.
Me huomasimme Ambrosen vielä varmaan luottavan tutkinnon päättyvän sekä veljen että omaksi edukseen. Hän näkyi melkein olevan yhtä harras kertomaan, kuin Naomi kuulemaan todellisen kertomuksen tapahtumista kalkki-uunin luona. Vankilan virkamiehet, jotka luonnollisesti olivat tällä haavaa saapuvilla, muistuttivat häntä, että kaikki, mitä hän sanoi, saattaisi tulla kirjoitetuksi ja kerrotuksi oikeudessa.
"Kirjoittakaa vaan, hyvät herrat, ja olkaa tervetulleet!" vastasi Ambrose. "Minulla ei ole mitään pelättävää: minä puhun ainoastaan totta".
Näin puhuen kääntyi hän Naomiin ja alkoi kertomuksensa melkein näillä sanoilla:
"Minä voin yhtähyvin keventää omaatuntoani kohta, tyttöseni. Kun herra Lefrank aamulla oli eronnut meistä, kysyin Silas'elta, miten hän oli saanut sauvani käsiinsä. Silas kertoi, miten se oli tapahtunut ja mainitsi myöskin ne sanat, joita oli vaihdettu hänen ja John Jagon välillä herra Lefrank'in ikkunan alla. Minä olin raivossani ja mustasukkainen; ja minä tunnustan suoraan, Naomi, että minä ajattelin mitä pahinta sinusta ja Johnista".
Tässä Naomi keskeytti häntä.
"Senkötähden sinä niin puhuit minulle, kuin teit, tavatessamme toisiamme metsässä?" kysäsi Naomi.
"Niin".
"Ja senkötähden sinä jätit minun ilman lähtö-muiskutta, kun lähdit
Narrabeehen?"
"Niin".