"Hän katsoi uuniin ja kysyi: 'minkätähden nakkasit, Ambrose, pois puukon?' — 'Kuinka ihminen voi tietää, minkätähden hän tekee jotaki, kun hän tekee sen kiihkeässä vihassa?' sanoin minä. — 'Tuo on hyvä puukko', sanoi Silas: 'sinun sijassasi minä olisin sen pitänyt. Minä otin sauvan maasta. Miten voit sanoa, että minä olen sen hävittänyt?' vastasin minä hänelle ja näin puhuttuani kävin minä uunin luo ja rupesin etsimään puukkoa, toivoen helposti saavani sen käsiini lapiolla eli jollaki muulla aseella. 'Anna tänne kätesi', sanoin minä Silas'elle, jotta voin hiukan ojentaa itseni ja minä kyllä vielä löydän sen'. En saanutkaan puukkoa käsiini, vaan olin putoamaisillani palavaan kalkkiin. Höyry kaiketi oli tukehuttaa minut. Kaikki, mitä minä tiedän, on, että minä pyörryin ja päästin sauvan kalkki-uuniin. Minä olisin seurannut sitä varmaan kuolemaan, jollei Silas olisi vetänyt minua takaisin. 'Anna tuo olla', sanoi Silas. 'Joll'en olisi saanut sinua kiinni, olisi John Jagon puukko ollut sinulle kuolemaksi!' Hän talutti minua pois käsivarresta ja me kuljimme yhdessä tiellä metsään, jossa te tapasitte meidät ja istahdimme kaatuneelle puulle. Me puhuimme vielä tuokion John Jagosta ja päätimme odottaa ja katsoa, mitä voisi tapahtua ja sillä välin tuumailla keskenämme. Sinä, Naomi, ja herra Lefrank tulitte luoksemme meidän vielä keskustellessa; ja sinä arvasit oikein päättäessäsi meillä olevan joku salaisuus. Nyt sinä tunnet sen".
Tässä hän vaikeni. Minä tein hänelle kysymyksen, ensimäisen, jonka vielä olen tehnyt.
"Pelkäsittekö te vai teidän veljenne silloin, että teitä syytettäisiin siitä, josta sittemmin on syytetty?" sanoin minä.
"Emme, tuommoinen ajatus ei juolahtanut mieleeni, herra", vastasi Ambrose. "Miten voimme me aavistaa että naapurit tutkisivat kalkki-uunia ja väittäsivät, mitä he ovat väittäneet meistä? Ainoa pelkomme oli, että vanhus kuulisi puhuttavan riidastamme ja tulisi vielä katkerammaksi meitä kohtaan. Minä olin halukkaampi meistä molemmista pitämään asiaa salassa, sentähden että minun täytyi ajatella sekä Naomia että vanhusta. Asettukaa vaan, herra, minun asemaani ja teidän on myöntäminen, ettei minulla suinkaan kotona ollut hauska, jos John Jago tosiaan piti itseänsä poissa talosta ja jos se huhu leviäisi, että se oli minun syyni".
Tämähän oli kyllä selitys hänen käytökseensä; mutta ei tuo minua oikein tyydyttänyt.
"Teidän luulonne mukaan", sanoin minä, "on John Jago siis täyttänyt uhkauksensa olla palaamatta taloon? Hän on siis teidän luulonne mukaan nyt hengissä ja piileilee jossakin?"
"Aivan niin", sanoi Ambrose.
"Aivan niin!" kertoi Naomi.
"Luuletteko sen kertomuksen olevan totta, joka tietää, että hän on nähty matkustavan rautatiellä New-Yorkiin?"
"Minä luulen sen varmaan olevan totta, herra; ja luulenpa myös olleeni hänen jäljillä. Minä vaan olin liian innokas löytämään häntä; ja minä olisin voinut löytää hänet, jos olisi suotu minun viipyä New-Yorkissa".