Minä peräydyin sanomattomasta tuskasta: minä myönnän, että luulin tuon uuden surun, joka äsken oli kohdannut häntä, vaikuttaneen hänen aivoihinsa.
"Te ette usko minua", sanoi Naomi. "Sulkekaa ovi!"
Minä tottelin häntä. Hän istahti ja osotti tuolia vieressänsä.
"Istukaa!" pitkitti hän. "Minä olen nyt tekemäisilläni vääryyden; vaan se ei ole autettavissa. Minä olen rikkova pyhän lupauksen. Te kaiketi muistelette tuota kuutama-iltaa, kun tapasin hänet puutarhan käytävällä".
"John Jagoako?"
"Niin. Kuulkaa. Minä kerron, mitä tapahtui John Jagon ja minun välillä".
YHDEKSÄS LUKU.
Kuulutus.
Vaienneena minä odotin sitä selitystä, joka nyt seuraisi. Naomi alkoi kysellä minua.
"Muistattehan käyntiänne vankilassa Ambrosen luona?" sanoi hän.