Saavuttua Albanyn karjapihoille on painohäviö keskimäärin kutakin härkää päälle 120 naulaa — koko summa 120,038,880 naulaa lihaa, joka nälällä, janolla, tölväyksillä ja muilla kärsimisillä on kiusattu eläimiltä, joita on kuljetettu yllämainittuun seitsemään kaupunkiin.
Ajajien laskujen mukaan menettää jokainen lammas ja sika 15 naulaa. 2,932,149:stä lampaasta on häviö 43,982,235 naulaa ja 3,465,446:sta siasta on häviö 51,981,690 naulaa. Jos me nyt arvaamme härän lihan hinnan olevan 25 centsiä naulalta, on häviö 30,009,720 doll.; 43,982,235 naulaa lampaan lihaa 17 centsiä naulalta tekee 7,476,980 doll; 51,981,690 naulaa sian lihaa 12 centsiä naulalta tekee 6,237,802 doll. Jos me lopuksi panemme vuotien häviön 65 centsiksi kappaleelta, tekee niiden häviö 650,210 doll. Siis on
häviö naudan lihassa 30,009,720.
" lampaan lihassa 7,476,980.
" sian lihassa 6,237,802.
" vuodissa 650,210.
Yhteen 44,374,712.
Tämä on nykyänsä vuotuinen häviö ainoastaan neljästä tavaralajista, jota tuodaan seitsemään Pohjois-Ameriikan kaupunkiin. Mikä määrä ennestään tiettyä ilkivaltaisuutta ja tuhlausta onkaan tässä, jota ei voida lopettaa eikä edes vähentää sen itsevaltaisen herran tähden, jota sanotaan — kuningas Rautatieksi.
Minä olen luetellut vaan muutamia etuja niistä monista, joita meillä on eläimiltä. Tätä luentoa ihmisyydestä pitäisi levitettämän kauppahuoneessa ja lasten suojassa, koulussa ja lukusalissa, lakituvassa ja saarnastuolissa. Ennen kaikkia pitää pyydettämän sanomalehdistön mahtava apu pyrinnöissä, jotka tarkoittavat ihmisillisempää menettelyä eläimiä kohtaan.
MAILMAN KAIVOT.
Kuolematon ihmissielu janoaa autuutta, oloa ja onnea, mutta kääntyy, hyljättyänsä elämän veden, viheliäisiin, vedettömiin kaivoihin, pahoihin himoihin ja haluihin ja luulee niiden tyydytyksellä voivansa sammuttaa hengen janoa ja ikävöimisen. Monet näistä kaivoista, vaikka hyvin erilaiset keskenänsä, ovat kuitenkin yhdenlaiset siinä, ett'ei niissä ole vettä. Toinen tahtoo tulla rikkaaksi ja kaivattaa kultaa ja aarteita etsiessään syvän kaivon. Hän onnistuu kullan etsinnässä, mutta sielu ei koskaan lakkaa janoamasta. Se ei saa koskaan kylliksi. Niin vähän vettä antaa se kaivo, jota rikkaudeksi kutsutaan. Toinen taas kaivaa nautinnon, turhuuden ja kunnianhimon kaivoja, mutta nämätkään eivät anna todellista virvoitusta, ne antavat vaan suuremman janon. Kun he sitten ovat pettyneet hankkeissaan itsellensä kaivoja elämän lähteen sijaan, niin tulee pahat voimat heidän avuksensa. Kun pimeyden ruhtinas oikein tahtoi pyytää sieluja verkoillansa, ei hän kaivanut kaivoa, vaan teki järven päihdyttävästä nesteestä, paloviinasta. Sen aaltoihin hukuttaa nyt murheellinen surunsa, raskasmielinen ottaa siitä huvitusta, alakuloinen rohkeutta, tyytymätöin virvoitusta, heikko voimaa ja onneton lohdutusta. Mutta kuinkas käypi? Heille käy samoin kuin kärpäsille, jotka uteliaasti lähestyvät maistamaan heille pantua myrkkyä: ne pörähtelevät muutamia kertoja ympäri, tupertuvat sitten nurinniskoin ja kuolevat. Samoin turmeltuu viinan kautta tuhansia ihmisiä joka vuosi. He pörisevät hurjassa vimmassa myrkyn ympärillä, siksi kuin kuolevat ijankaikkisen kuoleman ja joutuvat kadotukseen.