"Sanoiko hän teille, minkälaisia viiniä siinä talossa valmistettiin?
Meidänkin seuduillamme löytyy viiniviljelyksiä. Oliko Moselviiniä?"
"Enpä voi tuota sanoa, rouvaseni. En muista, sanoiko hän viinin nimeä".
Tähän päättyi keskustelu. Me lupasimme ilmottaa Francis Rawenille, ennenkun lähtisimme Englannista matkoillemme.
Minä olin hankkeessa käydä tervehtimässä englantilaisia ystäviämme ja kesällä palata Maison Rougeen. Vähän ennen määrättyä lähtöpäivää täytyi minun kuitenkin luopua tästä hankkeesta erään rettelön vuoksi, joka tapahtui irlantilaisten maatilojen hoitamisessa. Sen sijaan että olisin palannut kartanoomme Franskassa kesän aikana, lähdimme sinne vasta pari viikkoa ennen joulua. Francis Rawen seurasi muassa ja tuli jonkulaiseksi apumieheksi Maison Rougen tallissa.
Ennen pitkää toteutuivat ikävällä tavalla ne muistutukset, joita olin tehnyt vaimolleni, kun tämä esitti että Rawen otettaisiin meidän palvelukseen. Francis Rawenille ei onnistunut, kuten ennakolta olin peljännyt, elää hyvässä sovussa tovereinsa kanssa. He olivat kaikki franskalaisia, eikä yksikään niistä ymmärtänyt Englannin kieltä. Francis taasen ei ollut laisinkaan perehtynyt Franskan kieleen. Hänen ujo luonteensa, surullinen mielensä ja halu olla itseksensä — kaikki nämä seikat eivät olleet hänelle eduksi. Meidän muut palveliamme kutsuivat häntä "englantilaiseksi karhuksi". Tällä haukkumanimellä hän oli tunnettu koko seudussa. Riitoja syntyi, jotka pari kertaa loppuivat tappeluun. Mrs Fairbankille itsellekin kävi selväksi, että joku mielevä muutos oli tapahtuva. Meidän vielä miettiessämme keskenämme, mikä keino olisi paras, tapahtui onnettomalle tallirengille eräs tapaturma tallissa, joka pakotti meitä vielä jonkun aikaa pitämään hänet palveluksessamme. Tuolle raukalle tapahtui se onnettomuus, että hevonen potkasi poikki hänen sääriluunsa.
Meidän lääkärimme hoiti häntä ja hän sai maata omassa sievässä huoneessaan tallirakennuksessa. Kun hänen syntymäpäivänsä lähestyi, oli hän vielä sängyn omana.
Muuten hän oli ruumiinvoimiensa puolesta sangen reipas. Mutta henkisessä suhteessa lääkäri ei ollut tytyväinen häneen.
Francis Rawenia vaivasi joku tuntematon mielensairaus, joka häiritsi hänen yöllistä lepoansa. Kuultuani tämän, pidin velvollisuutenani ilmottaa lääkärille, mikä seikka se oli, joka vaivasi sairaan mieltä. Lääkäri, joka oli käytännöllinen mies, arveli kuten minäkin, että Rawen oli jonkunmoisessa itsensä pettämisen tilassa ja että joku kummallinen hänen vaimoansa ja unta koskeva ajatus oli pöllähtänyt hänen päähänsä.
"Hän voi parantua tästä taudista", lisäsi lääkäri, "jos vaan aivan yksinkertaisella tavalla tehtäisiin pieni koe".
"Kuinka se tapahtuisi?" kysäsin minä.