VIII.
Kukahan meidän rauhallisessa kylässä oli valveilla ja liikkeellä näin myöhään?
Henkilö, joka oli oven aukaissut, oli nainen, minkä huomion hämmästyksekseni tein hänen astuessaan kynttilän valopiirin sisälle.
Nainen tuli myymäpöydän luo, seisahtui viereeni ja kohotti huntuansa. Samassa silmänräpäyksessä, kun hän näytti kasvonsa, löi torinkello kaksi. En minä enkä lääkäri tunteneet naista. Hän oli epäilemättä kaunein nainen, minkä olen koskaan nähnyt.
"Minä näin valoa oven raosta", sanoi nainen, "tarvitsen vähän lääkkeitä."
Nainen puhui aivan tyynesti — ikäänkuin ei olisi ollut mikään kumma, että hän oli liikkeellä kello kaksi aamulla ja että oli seurannut minua apteekkiin pyytääkseen lääkkeitä. Lääkäri katsoa tuijotti naiseen aivan kuin hän epäilisi omia silmiänsä.
"Kuka olette?" kysyi hän. "Kuinka olette tähän aikaan liikkeellä?"
Nainen ei pitänyt lukua lääkärin kysymyksestä. Hän sanoi vain, mitä hän oli vailla.
"Minulla on hammastauti. Pyydän saada unettavia lääkkeitä."
Tohtori ymmärsi kun nainen pyysi unettavia lääkkeitä. Hän oli nyt omalla alallaan — — ja kääntyi tällä kertaa vilkkaasti naisen puoleen.