Hän katseli yhä epäillen ja ihmetellen. Hän lausui uudelleen sanat, jotka hän jo oli sanonut:
"En ymmärrä sitä."
Minä tein viimeisen yrityksen, saattaakseni hänet iloiselle tuulelle.
"Olkaa huoletta, Francis! Kahden viikon kuluttua te nousette ylös terveenä."
Hän pudisti päänaluksella lepäävää päätään.
"Tässä on jotakin nurin", sanoi hän. "Minun ei sovi vaatia, että uskoisitte minua, armollinen herra. Minä ainoastaan väitän, että tässä on jotakin nurin — ja aika on sen osoittava."
Lähdin pois huoneesta. Puoli tuntia myöhemmin matkustin Beldheimerin luokse ja jätin tohtorin ja vaimoni huoleksi järjestää huomispäivän asian.
XVI.
Muuan seikka, joka kummastutti minua tavatessani vieraat hopeahäissä, on tässä mainittava. Eräs huomattu nainen oli tässä iloisessa juhlassa hiukan alakuloinen. Tämä nainen oli juuri juhlan kuningatar, itse talon emäntä.
Illan kuluessa huomautin herra Beldheimerin vanhimmalle pojalle tästä asiasta. Koska olin perheen vanha ystävä, saatoin puhua hänelle, kuten vanhalle tutulle ainakin.