Minä hankin naiselle asunnon eräässä kylässä, joka oli lähellä Maison Rougea. Suureksi huvikseni hän suostui seurustelemaan kanssani eräissä pienissä kemuissa, jotka minä pidin kamarissani yöllä helmikuun 29 päivää vasten. Me päätimme tavata toisiamme siihen aikaan kun muut palvelijat tavallisesti menevät levolle, eli kello 11 illalla… — Tallirenkien joukossa oli muuan englantilainen, joka makasi katkenneen jalkansa vuoksi. Hänen nimensä oli Francis Raven. Hän oli ikävä mies eikä osannut ranskankieltä. Keittiössä häntä alettiin nimittää "Englantilaiseksi karhuksi." Kumma kyllä, hän oli isäntäväen suuressa suosiossa. Isäntäväkeni sääli häntä erään taikauskoisen kauhun vuoksi, jonka vallassa tämä ikävä mies oli, kauhun, jonka laatua minä suurena vapaauskojana en huolinut ryhtyä tutkimaan.
Illalla 28 helmikuuta pyysi englantilainen, jota äsken mainittu kauhu vaivasi, että joku hänen tovereistaan valvoisi hänen luonaan ainoastaan sinä yönä. Herra Fairbank vaati tätä samaa isäntävaltansa nojassa. Isäntäni oli suuttunut minulle, arvollisuuteni tunto estää minua kertomasta mistä syystä — ja tarjouduin sentähden valvomaan englantilaisen vuoteen ääressä. Aikomukseni oli vakuuttaa herra Fairbankille, etten minä puolestani ollut pahoillani siitä, mitä oli tapahtunut välillämme. Englantilaisraukka houraili kaiken yötä. Koska en ymmärtänyt hänen kieltänsä, voin ainoastaan hänen liikkeistään päättää, että hän kauheasti pelkäsi jotakin luuloteltua olentoa vuoteensa vieressä. Kerta toisensa perästä sain tuon houkkion, joka häiritsi untani, asettumaan kirouksillani. Tämä on yksinkertainen ja paras keino kohdella ihmisiä, jotka ovat tällaisessa mielentilassa.
Aamulla 29 päivänä helmikuuta lähti herra Fairbank matkalle.
Illemmalla samana päivänä huomasin suureksi harmikseni, että englantilainen seuraavankin yön tulisi tekemään minulle harmia. Herra Fairbankin poissa ollessa piti hänen vaimonsa äärettömän suurta huolta toverini yölevosta. Taasen piti jonkun meistä valvoa hänen luonaan ja ilmoittaa heti jos jotain tapahtuisi. Koska minä odotin kaunista naistani, täytyi minun saada varma tieto siitä, että muut palvelijat makaisivat rauhallisesti sängyissään sinä yönä. Minä tarjouduin siis vieläkin valvomaan miehen luona. Rouva Fairbank kiitteli minua hyväntahtoisuudestani. Minulla on suuri mielenmaltti. Punehtumatta kuulin itseäni kiitettävän.
Kahdesti yön kuluessa kävivät emäntäni ja lääkäri, joka jäi taloon herra Fairbankin poissaollessa, kuulustelemassa, kuinka Raven voi. Ensi kerralla, kun he kävivät, ei ihana naisystäväni vielä ollut saapunut. Koska kamarini oli englantilaisen kamarin vieressä, täytyi minun silloin piiloittaa ihana naisvieraani siihen huoneeseen missä siloja säilytettiin. Enkelintapaisella alistuvaisuudella suostui hän palvelijavirkani vuoksi luopumaan arvollisuudestansa. En ole koskaan nähnyt rakastettavampaa naista — sellaisessa tilassa. Kun olivat kahdesti käyneet sairasta katsomassa, sain olla rauhassa. Silloin oli lähes keskiyön aika. Hullun englantilaisen käytöksessä ei silloin ollut mitään erinomaista, joka olisi voinut rouvalle ja tohtorille korvata heidän hänen tähtensä näkemiään vaivoja. Hän makasi puolittain valveilla, puolittain nukuksissa ja hänen kasvoissaan oli kummallinen mielenilmaus. Emäntäni varoitti minua poismennessään pitämään erittäin tarkasti Ravenia silmällä kello kahden aikaan aamulla. Jos sattuisi jotakin tapahtumaan, jätti tohtori minulle suuren soittokellon, jonka ääni helposti kaikui huoneisiin, joissa herrasväki asui. Kun nyt sain palata kauniin ystävättäreni luokse, järjestin illallispöydän. Piirakka, lihamakkara ja muutamia pulloja moselviiniä oli yksinkertainen ateriamme. Kun kaksi ihmistä on rakastunut toisiinsa, on rakkauden hurmaavassa valossa yksinkertainen ateria juhlallisten pitojen veroinen. Me istuimme pöytään hyvin nälkäisinä. Kohta kun suloinen pöytävieraani istahti tuolille, alkoi tuo kirottu englantilainen viereisessä huoneessa käydä levottomaksi ja rähistä. Hän löi kepillään lattiaan, hän huusi houreissaan kauhusta pelästyneellä äänellä: "Rigobert! Rigobert!"
Ihana naiseni säikähti kuullessaan äkkiä tuon äänen. Hänen kasvonsa vaalenivat silmänräpäyksessä.
"Taivaan jumala!" huudahti hän. "Kuka on tuossa huoneessa?"
"Mielipuoli englantilainen."
"Englantilainen?"
"Rauhoittukaa! englantilainen asettuu aivan pian."