"Mikä kirja se on?" kysyi hän.
"Ei se ole kuin eräs Corneillen näytelmä", vastasi Rosa; "Louis on juuri lahjoittanut sen minulle".
Tämän selityksen perästä Danvillen hillitty suuttumus puhkesi ilmi valloilleen.
"Anna se hänelle takaisin!" huusi hän raivossaan. "Sinun ei pidä ottaa mitään lahjaa häneltä; perheenvakojan myrkky tahraa kaikkea mitä hän koskettelee. Anna se hänelle takaisin!" Rosa empi. "Sinä et tahdo?" Hän tempasi kirjan häneltä lausuen kirouksen — heitti sen lattiaan ja asetti jalkansa sen päälle.
"Oi, Louis Louis! Jumalan tähden puhu!"
Trudaine otti askeleen eteenpäin, kun kirja lensi maahan. Samassa hänen sisarensa löi käsivartensa hänen vartalonsa ympäri. Hän seisattui, tulipunaisesta muuttuen haahmonkalpeaksi.
"Ei! ei! Louis", sanoi Rosa, kovemmin kiinnipitäen häntä; "ei viiden vuoden kärsivällisyyden perästä. Ei — ei!"
Hiljaa otti hän irti käsivartensa.
"Sinulla on oikein, rakas sisareni. Älä pelkää, kaikki on jo ohitse nyt".
Näin sanoen väisti hän sisarensa kauemmas luotaan ja otti äänetönnä kirjan ylös lattialta.