"Olkaa niin hyvä ja pysykää ääneti siksi kuin poikani on laulanut", sanoi hän. Lomaque kumarsi hiukan, astui muutaman nurkassa olevan pöydän luokse ja otti siinä olevan sanomalehden käteensä. Jos rouva Danville olisi huomannut mikä mielenilmaus näkyi Lomaque'n kasvoissa hänen kääntyessään, kyllä olisi hänen ylpeä, aristokraatillinen mielensä ehkä vähän hämmentynyt.
Danville oli lopettanut laulunsa, oli jättänyt klaveerin, ja puheli hiljaa morsiamensa kanssa; rouva Danville lisäsi jonkun sanan keskuspuheesen silloin tällöin; Trudaine istui erikseen huoneen toisessa päässä, miettiväisesti lukien kirjettä, jonka otti taskustaan, kun Lomaque, joka vielä lueskeli sanomalehteänsä, äkkiä päästi huudahduksen, joka keskeytti kaikkia huoneessa olijoita toimissaan ja saattoi heidät katsomaan voutiin.
"Mitä se on?" kysyi Danville kärsimättömästi.
"Häiritsenkö, jos selitän tämän?" kysyi Lomaque, tullen silmistään hyvin heikoksi taas, ja kääntyen kunnioittavaisesti rouva Danville'en.
"Te olette jo häirinneet meitä", sanoi vanha nainen äreästi, "niin samapa tuo on nyt jos puhuttekin".
Se on eräs paikka Tieteellisissä Ilmoituksissa, joka on minua suuresti ilahuttanut ja joka varmaan on oleva ilahuttava uutinen jokaiselle tässä". Näin sanoen katsoi Lomaque huomauttamalla katsannolla Trudaineen ja luki sitten sanomista seuraavat rivit:
"Tiede-Akatemia Parisissa. — Olemme suureksi iloksemme saaneet kuulla että kemian avoinna oleva ala-professorin virka on tarjottu eräälle miehelle, jonka vaatimattomuus on estänyt hänen tieteellisiä ansioitaan tulemasta tarpeeksi kuuluisiksi maailmassa. Akatemian jäsenet ovat jo aikoja sitten tienneet hänen tehneen useampia, merkillisimpiä kemiata edistäviä keksintöjä, mitä viime vuosien kuluessa on tehty — keksintöjä, joista hän on erinomaisella, tekeepä mielemme melkein sanomaan, moitittavalla vaatimattomuudella sallinut muitten rangaistuksetta omistaa itselleen kunniata. Ei kukaan mies missäkään virassa ole täydellisemmin oikeutettu saamaan valtiolta kunnian arvoa ja virkaa, kuin se herra jota tarkoitamme — herra Louis Trudaine".
Ennenkuin Lomaque voi katsoa kuulijoihin, huomatakseen minkä vaikutuksen hänen uutisensa teki, oli Rosa jo rientänyt veljensä luokse ja suuteli häntä riemun vimmassa.
"Armas Louis", huusi hän taputtaen käsiään, "suo minun ensimmäiseksi sinua onnitella! Miten ylpeä ja iloinen minä olen. Sinä otat tietysti vastaan professorinviran".
Trudaine, joka äkkiä ja hiukan hämmästyneenä oli pistänyt kirjeensä takaisin taskuun sillä hetkellä kuin Lomaque alkoi lukea, näytti olevan vastauksen puutteessa. Hän taputti sisarensa kättä hajamielisesti ja sanoi: