Sir Percival nosti asiapaperin ja paiskasi sen pöytään.
"Sano suoraan!" sanoi hän. "Sinähän olet aina ollut maineessa totuudenrakkaudestasi. Älä huoli, että Fosco ja neiti Halcombe kuulevat, vaan sano suoraan, että sinä epäilet minua."
Kreivi otti nyt toisen kätensä vyön alta ja laski sen sir Percivalin olkapäälle. Sir Percival tempausi kiivaasti pois. Kreivi laski uudelleen kätensä olkapäälle järkähtämättömän levollisesti.
"Hillitse onneton luonteesi, Percival", sanoi hän. "Lady Glyde on oikeassa."
"Oikeassa!" huudahti sir Percival. "Onko vaimolla oikeus epäillä miestänsä?"
"On väärin ja julmaa syyttää minua epäilystä", sanoi Laura. "Kysy Marianilta, eikö minun pidä tietää, mihin minä sitoudun, ennenkun minä allekirjoitan."
"Minä en aio vedota neiti Halcombeen", vastasi sir Percival. "Neiti
Halcombella ei ole mitään tekemistä tässä asiassa."
Tähän asti en minä ollut puhunut ja olisin mieluimmin halunnut, että olisin kokonaan päässyt puhumasta. Mutta se surun ilme, jonka minä huomasin Lauran kasvoista hänen kääntyessään minuun ja se hävytön hillittömyys, joka oli hänen miehensä käytöksessä, ei jättänyt minulle muuta valinnan varaa kuin lausua ajatukseni hänen tähtensä, kun minua nyt kehotettiin siihen.
"Suokaa anteeksi, sir Percival", sanoin minä, "mutta yhtenä allekirjoituksen todistajista uskallan minä luulla, että minullakin on jotain tekemistä tässä asiassa. Lauran huomautus näyttää minusta olevan aivan oikea ja jos minä lausun vain, mitä minuun itseeni tulee, niin en minä voi ottaa todistajan edesvastausta, ellei hän ensin tiedä, mikä asiakirja hänen on allekirjoitettava."
"Häikäilemätön selitys minun kunniastani!" huudahti sir Percival. "Ensi kerran kuin Te tarjoudutte itse miehen taloon, neiti Halcombe, niin tahdon minä neuvoa Teitä, ett'ette maksa hänen vierasvaraisuuttansa pitämällä hänen vaimonsa puolta asiassa, joka ei koske Teitä."