Laura meni takaisin pöydän luo ja otti uudelleen kynän.
"Minä tahdon mielihyvällä allekirjoittaa", sanoi hän, "jos sinä vain kohtelet minua kuin järkevää olentoa. Minä piittaan vähät siitä, mitä uhrauksia minulta vaaditaan, jolleivät ne vahingoita ketään muuta eivätkä johda mihinkään pahaan —"
"Kuka on puhunut, että sinulta vaaditaan mitään uhrausta?" huudahti sir Percival puoleksi palaavalla vihalla.
"Minä tarkoitan vain", jatkoi Laura, "ett'en minä kieltäisi mitään myönnytystä, jonka kunnialla voi tehdä. Jos minä epäröin kirjoittamasta nimeäni sitoumuksen alle, jota minä en tunne, niin miksi sinä sentähden nuhtelet minua niin kovin? Minusta sinä et tee aivan oikein osoittaessasi suurempaa huomiota kreivi Foscon epäilyksille kuin minun."
Tämä onneton, vaikkakin varsin luonnollinen viittaus kreivin ihmeellisen voimakkaaseen vaikutukseen hänen mieheensä, sai sir Percivalin rajun luonteen täyteen liekkiin.
"Epäilykset!" toisti hän. "Sinun epäilyksesi! Ompa vähän myöhäistä sinulle osoittaa niin suuressa määrässä omantunnonmukaisuutta. Minä luulin sinun voittaneen kaiken heikkouden, kun sinä teit hyveen pakosta mennessäsi naimisiin kanssani."
Samassa kun hän oli lausunut nämä sanat, nakkasi Laura kädestään kynän — katsoi häneen sellaisella ilmeellä silmissään, jota minä en ollut ennen nähnyt, ja käänsi hänelle ääneti selkänsä.
Tämä syvimmän halveksimisen selvä osoitus oli hänelle niin erikoista ja hänen luonteelleen niin vierasta, että me kaikki mykistyimme. Oli jotakin salattua sen raa'an sydämmettömyyden kuoren alla, joka heti loukkasi hänen miehensä sanoissa. Ne sisälsivät jonkun väijyvän loukkauksen, jota minä en ollenkaan ymmärtänyt, mutta joka niin selvästi oli painanut häväistyksen leiman Lauran kasvoihin, että vieraskin olisi voinut nähdä tämän ilmeen. Kreivi, joka ei ollut mikään vieras, näki sen yhtä selvään kuin minäkin. Kun minä nousin ylös tuoliltani mennäkseni Lauran luo, kuulin minä hänen tukahdetulla äänellä kuiskaavan sir Percivalille: "hullu!"
Laura meni ovelle minun lähestyessäni, ja samassa puhui hänen miehensä taas hänelle.
"Sinä siis kiellät varmasti allekirjoituksesi?" kysyi hän muuttuneella äänellä, joka todisti hänen itsekseen tunnustavan, kuinka ajattelemattomasti hän itse oli vahingoittanut asiansa kiivaudellaan.