Pitemmälle kävelylle! Tämä oli jotakin, jota he eivät koskaan tavallisesti tehneet toistensa seurassa. Sir Percival ei ollut huvitettu mistään muusta liikunnosta kuin hevosella, eikä kreivikään — lukuunottamatta niitä tapauksia, jolloin hän oli kyllin kohtelias esiintyäkseen minun suojelijanani — ollut ollenkaan huvitettu mistään kävelyistä.
Tultuani Lauran luo huomasin minä hänen poissaollessani muistaneen allekirjoitusjutun, jonka me aivan olimme unhottaneet keskustelussamme Anna Catherickistä. Ensi sanoikseen lausui hän nimittäin kummastelevansa sitä, ett'ei ollut sir Percivalilta saanut kutsumusta saapua kirjastoon.
"Sinä voit olla huoleti siinä suhteessa", sanoin minä. "Nykyisin ei ainakaan sinun enempi kuin minunkaan kestävyyttäni panna enää kokeelle. Sir Percival on muuttanut mieltään: koko asia on lykätty".
"Lykätty?" toisti Laura kummastuneena. "Kuka sen on sinulle sanonut?"
"Kertojani on kreivi Fosco. Luulen hänen välitystään olevan kiitettävän siitä, että sinun miehesi on nopeasti muuttanut aikomustaan."
"Sehän näyttää kumminkin mahdottomalta, Marian. Jos allekirjoituksellani tarkoitettiin saada rahoja sir Percivalille, joita hän ehdottomasti tarvitsisi, niin kuinka voidaan asia lykätä?"
"En luule olevan vaikeaa meistä, Laura, saada selitys siihen. Oletko unhottanut sen keskustelun, sir Percivalin ja hänen asianajajansa välillä, jonka minä kuulin heidän käydessään eteisen yli?"
"En, mutta minä en voi muistaa —"
"Minä muistan sen varsin hyvin. Ehdotettiin kaksi vaihtopuolta: joko saada sinun allekirjoituksesi asiapaperiin tai voittaa aikaa antamalla kolmen kuukauden velkakirja. Nähtävästi on valittu viimemainittu vaihtopuoli, joten me voimme varmasti toivoa olevamme vapautettuja kaikesta osuudesta sir Percivalin yritykseen korjata huonoja raha-asioitaan — ainakin joksikin ajaksi."
"Ah, Marian, tämä kuuluu aivan liian hyvältä voidakseen olla totta!"