"Kuten tavallisesti," vastasin minä. "Ah, minä olen vain ihmismuodossa oleva hermojoukko."
"Minä olen tutkinut monia eri aineita elämäni aikana", sanoi tämä osaaottava mies. "Muun muassa ottanut selvää hermoista. Sallittaisiinko minun esittää eräs asia — kerrassaan mitä yksinkertaisin ja terveellisin, sallitteko minun muuttaa valaistusta täällä huoneessanne?"
"Kyllä — jos vain tahdotte olla hyvä ettekä laske mitään valoa tulvaamaan päälleni."
Hän meni ikkunan luo… Kuinka toisin kuin meidän rakas Marianimme!
Niin erinomaisen hiljaa kaikissa liikkeissään!
"Valo", sanoi hän lempeällä, tuttavallisella äänellä, joka on niin sanomattoman mieluinen sairaasta, "on välttämättömin kaikista. Valo elvyttää, ravitsee, ylläpitää voimat. Te ette voi sitä ilman olla, herra Fairlie, enemmän kuin kukkakaan. Olkaa hyvä ja katsokaa! Sinne, jossa Te istutte, peitän minä valon kaihtimella hankkiakseni Teille lievennystä; tuonne taas sitävastoin, jossa Te ette istu, päästän minä auringonvalon. Antakaa valon tulla huoneeseen, vaikk'ette itse voisi sietääkään sitä. Valo, hyvä herrani, on kaitselmuksen suuri peruslaki. Omaksuttehan, joillakin ehdoilla, kaitselmuksen? Omaksukaa valokin samoilla ehdoilla."
Minä huomasin tämän varsin vakuuttavaksi ja hyvin esitetyksi. Hän oli voittanut suosioni — valoa koskevilla mietteillään oli hän todellakin voittanut suosioni.
"Te näette minut hämilläni", sanoi hän palatessaan paikallensa — "kunniani kautta, herra Fairlie, näettehän minut aivan hämilläni Teidän luonanne."
"Sanomattoman ikävää kuulla sitä! Saanko luvan kysyä miksi?"
"Herrani, voinko minä tulla tähän huoneeseen, jossa Te istutte kivuliaana raukkana, ja nähdä Teidät kaikkien näiden kauniiden taide-esineiden ympäröimänä huomaamatta, että Te olette mies, jolla on eloisat, herkästi vaikutuksia vastaanottavat tunteet ja aina lämmin, osaaottava mieli. Sanokaa minulle, voinko minä tehdä sen?"
Jos minä olisin ollut kyllin vahva noustakseni ylös tuolista, olisin minä luonnollisesti kumartanut. Mutta kun näin ei ollut, tunnustin minä hänen huomautuksellaan osuneen oikeaan hymyilemällä. Se teki saman vaikutuksen — me ymmärsimme toisemme.