Kun hän näytti kovasti päättäneen pakottaa minua vastaamaan, vastasin minä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista.
"Minä tulin", sanoin minä, "uskoen että Anna Catherickin äidillä olisi jotakin harrastusta tietää, oliko Anna kuollut vai elossa."
"Vai niin", sanoi rouva Catherick jos mahdollista vieläkin kylmempänä. "Eikö Teillä ole mitään muuta syytä?"
Minä epäröin. Ei ollut helppoa keksiä silmänräpäyksessä oikeata vastausta tähän kysymykseen.
"Jos Teillä ei ole mitään muuta vaikutinta", jatkoi hän hitaasti vetäen harmaat puolivanttuunsa käsistään ja käärien ne kokoon, "niin saan minä kiittää Teitä vaivastanne ja sanoa, ett'en minä tahdo kauempaa pidättää Teitä täällä. Teidän tietonne olisi ollut vakuuttavampi, jos Te olisitte tahtonut selittää, kuinka Te olette saanut sen. Kumminkin uskon minä, että se oikeuttaa minut käymään surupuvussa. Ei ole mikään suuri muutos tarpeen puvussani, kuten itse huomaatte."
Hän kaivoi hameentaskuansa, otti sieltä esille pitsireunaiset mustat puolivanttuut, veti ne käsiinsä kylmästi ja miettivästi ja laski kätensä sitten ristiin polvellensa.
"Toivotan Teille onnellista matkaa", sanoi hän.
Hänen kylmä, ivallinen esiintymisensä suututti minut suoraan tunnustamaan, että minun käyntini tarkoitus ei vielä ollut saavutettu.
"Minä olen toisenkin syyn takia tullut tänne", sanoin minä.
"Ahaa! Sen uskoinkin", puuttui rouva Catherick puheeseen.