"Muistan varsin hyvin, Marian."
"No hyvä; on käynyt niin. Kreivi tarjosi neuvoaan, mutta se hyljättiin. Sir Percival totteli vain väkivaltaista luonnettaan, itsepäisyyttään ja vihaansa sinua kohtaan. Kreivi antoi hänen olla valloillaan otettuaan ensin oman turvallisuutensa vuoksi selon siitä, missä me asuimme. Kun sinä palasit Lontooseen ensimmäiseltä Hampshiren matkaltasi, seurasi vakoojia perässäsi kappaleen matka rautatieltä, ja kreivi itse seurasi sinua aina portille asti. Kuinka hän voi sen tehdä sinun näkemättäsi, en tiedä mutta sillä tavoin sai hän selvän asunnostamme. Hänellä ei ollut kumminkaan mitään etua siitä, ennenkun sir Percivalin kuoleman jälkeen, jolloin hän toimi omaan laskuunsa, kuten äsken sanoin sinulle, koska hän uskoi, että sinun ensimmäinen hyökkäyksesi tulisi kohdistumaan salahankkeen vielä elävää rikollista vastaan. Hän ryhtyi heti toimimaan käydäkseen yhdessä mielisairaalan omistajan kanssa siinä talossa, jossa karannut sairaansa oleskeli kätkössä, siinä toivossa, että, millainen tulos olisikin, he kumminkin sotkisivat sinut loppumattomiin oikeusjuttuihin ja vaikeuksiin ja sitoisivat kätesi, niin ett'et sinä millään vaikuttavalla tavalla voisi vahingoittaa häntä. Tämä oli hänen suunnitelmansa, mikäli hän itse sen tunnusti minulle. Ainoa, mikä sai hänet viime silmänräpäyksessä malttamaan mielensä —"
"No hyvä?"
"On kovaa tunnustaa se, Walter — ja kumminkin täytyy minun tunnustaa! Minun ajattelemiseni sai hänet epäröimään. Eivät mitkään sanat voi ilmaista, kuinka nöyryyttävästi hän itse huomaa sen — totta on kumminkin, että ainoa heikko kohta tämän miehen raudanlujassa luonteessa on se kauhua herättävä ihailu, jota hän tuntee minua kohtaan. Kunnioituksesta itseäni kohtaan olen niin kauan kun mahdollista koettanut epäillä sitä, mutta hänen silmäyksensä, hänen tekonsa pakottavat minut häpeäkseni tunnustamaan tämän totuuden. Sinä et usko, Walter, mutta totta on kumminkin, että tämä pahuuden hirviö sai kyyneleet silmiinsä puhuessaan minusta! Hän selitti minulle, että samana hetkenä kuin hän oli näyttämäisillään lääkärille talon, jossa me asuimme, ajatteli hän minun suruani erota Laurasta — hän ajatteli näitä ikävyyksiä, joihin minä joutuisin, jos tulisin pakoitetuksi vastaamaan hänen paostaan — ja toisen kerran antautui hän siihen vaaraan, että sinä vainoaisit häntä, minun takiani. Hän vaati kaikkiaan minulta, että muistaisin hänen uhrauksensa ja koettaisin kehottaa sinua itseni vuoksi luopumaan yrityksestäsi — kenties ei hän koskaan enää joutuisi tekemään mitään minun hyväkseni. Minä en tehnyt mitään sopimusta hänen kanssaan — ennen olisin tahtonut kuolla. Mutta uskommepa nyt häntä tai ei — olkoon totta tai valhetta, että hän lähetti verukkeella tohtorin pois — yksi asia on kumminkin varma: — minä näin miehen poistuvan hänen luotaan katsomatta edes meidän ikkunoihimme tai silmäämättä edes taloa, jossa me asuimme".
"Uskon sen, Marian. Parhaimmatkaan ihmiset eivät ole lujia hyvässä — miksi sitten huonommat pysyisivät lujasti pahassa? Samalla kertaa epäilen minä kumminkin hänen yrittäneen pelottaa sinua uhkauksella, jota hän ei voi täyttää. Epäilen, että hän lääkärin avulla voisi saattaa meille jotakin ikävyyttä nyt, kun sir Percival on kuollut ja rouva Catherick on vapaa riippuvaisuudessaan. Mutta anna kuulla enemmän. Mitä sanoi kreivi minusta?"
"Hän puhui viimeksi sinusta. Katse tuli loistavammaksi ja kovemmaksi, esiintyminen sellaiseksi kuin entisinä, kauheina aikoina — sekaisin säälimätöntä päättäväisyyttä ja teennäistä uhkaa, joka tekee aivan mahdottomaksi tutkia häntä. 'Varottakaa herra Hartrightiä!' sanoi hän juhlallisimmalla ilmeellään, 'sanokaa hänelle, että hän on tekemisissä ovelan miehen kanssa, miehen, joka iskee sormillaan sekä lakia että yhteiskuntajärjestystä, jos hän antautuu riitoihin kanssani. Jos minun kyynelsilmin muistelema ystäväni olisi seurannut minun neuvoani, olisi tutkimus koskenut nyt herra Hartrightin kuollutta ruumista hänen ruumiinsa asemesta. Mutta kaivattu ystäväni oli itsepäinen. Katsokaa, minä suren hänen kadottamistani — sisäisesti sielussani, ulkonaisesti hattua nostamalla. Tämä pikku pala suruharsoa tulkitsee tunteita, joita minä kehotan herra Hartrightin kunnioittamaan. Ne voivat muuttua rajattomaksi vihollisuudeksi, jos hän häiritsee niitä. Tyytyköön hän siihen voittoon, jonka hän on saanut — millä minä jätän häiritsemättömään rauhaan hänet ja teidät. Teidän takianne. Sanokaa hänelle terveiseni ohella, että jos hän hyökkää kimppuuni, saa hän tekemistä Foscon kanssa. Yksinkertaisella englannin kielellä sanottuna tahdon minä ilmoittaa hänelle, ett'ei Fosco pelkää piruakaan! Jääkää hyvästi, kallein neiti Halcombe'. Hänen jääkylmät, harmaat silmänsä katsoivat minuun — hän otti juhlallisesti hatun päästänsä — kumarsi ja läksi."
"Oliko tämä hänen viime sanansa?"
"Tultuaan seuraavaan kadunkulmaan kääntyi hän ympäri, viittasi kädellään ja löi näyttämöllisellä liikkeellä rintaansa. Sitten en katsonut häntä sen enempää ja palasin kotiin Lauran luo. Ennenkun olin saapunut huoneeseen, olin jo itsekseni päättänyt, että meidän täytyi muuttaa pois. Tämä asunto oli — erittäinkin sinun poissaolossasi — vaarallinen asunto nyt, kun sen kreivi oli saanut tietää. Jos minä olisin ollut varma sinun kotiintulostasi, olisin minä uskaltanut odottaa. Nyt seurasin minä vain päähänpistoani. Sinä puhuit jo ennen matkaasi, että meidän pitäisi Lauran terveyden takia hakea rauhallisempi seutu ja raikkaampaa ilmaa. Minun tarvitsi vain muistuttaa häntä siitä ja esittää hänelle, että me hämmästyttäisimme sinua ja säästäisimme sinulta muuttovaivat, kun hän oli jo yhtä innostunut siihen kuin minäkin. Hän auttoi minua panemaan laatikoihin sinun tavarasi — ja täällä on hän järjestänyt kaikki uudessa työhuoneessasi."
"Mikä herätti mielessäsi ajatuksen tulla tälle seudulle?"
"Se seikka, ett'en tuntenut mitään muita paikkoja Lontoon läheisyydessä. Minä huomasin välttämättömäksi poistua niin kauaksi kuin mahdollista vanhasta kodistamme, ja Fulhamia tunsin minä hieman, koska olen käynyt eräässä koulussa siellä. Toimitin lähetin viemään kirjettä siinä epävarmassa toivossa, että koulu vielä olisi toiminnassaan. Niin olikin; entisen opettajattaren tyttäret pitivät sitä hänen laskuunsa, ja he hankkivat meille tämän asunnon. Heti ennen postin lähtöä saapui lähettini tuoden tiedon tämän talon osoitteesta. Me lähdimme sitten pimeän tultua ja saavuimme tänne herättämättä mitään huomiota. Olenko tehnyt oikein, Walter? Olenko ansainnut luottamuksesi?"