Ei mitään parannusta voitu huomata neiti Halcombessa, ja toinen yö tuli ensimmäistäkin pahemmaksi. Herra Dawson oli väsymätön käymään katsomassa. Kreivitär ja minä huolehdin edelleenkin vuoroin sairaanhoitamisesta; lady Glyde pysyi kumminkin lujasti päätöksessään istua valveilla kanssamme, vaikka me molemmat koetimme houkutella häntä menemään levolle. "Minun paikkani on Marianin sairasvuoteen vieressä", oli hänen ainoa vastauksensa. "Olimpa minä terve tai sairas, niin ei kuitenkaan mikään voi pakottaa minua poistumaan hänen luotaan".
Päivällisaikaan menin minä alakertaan täyttämään muita talousvelvollisuuksiani. Tuntia myöhemmin mennessäni taas sairashuoneeseen näin minä kreivin, joka hyvissä ajoin aamulla oli mennyt kolmannen kerran ulos, tulevan eteisessä kaikesta päättäen loistavalla tuulella. Samalla hetkellä pisti sir Percival päänsä ulos kirjaston ovesta ja puhutteli jaloa ystäväänsä innokkaasti seuraavin sanoin:
"Oletko saanut selvää hänestä?"
Herra kreivin naama loisti paljaasta tyytyväisyydestä, mutta hän ei vastannut mitään: Sir Percival, joka käänsi päätään ja huomasi minun olevan menossa portaita ylös, katsoi minuun ilkein ilmein.
"Tule tänne kertomaan minulle, kuinka kävi", sanoi hän kreiville. "Kun vain on naisia talossa, saa olla varma, että ne juoksentelevat edestakaisin portaissa."
"Paras Percivalini", huomautti herra kreivi ystävällisesti, "rouva Michelsonilla on velvollisuuksia täytettävänä. Minä pyydän, että sinä tunnustaisit hänen ihmeteltävän intonsa niin suoraan, kuin minä tunnustan. Kuinka sairas voi, rouva Michelson?"
"Valitettavasti ei paremmin, mylord."
"Surullista — varsin surullista!" lausui kreivi. "Te näytätte väsyneeltä, rouva Michelson. On varmaankin jo aika, että Te ja vaimoni saatte apua sairashoidossa. Minä luulen olevani tilaisuudessa hankkimaan teille tätä apua. Eräät seikat pakottavat rouvani matkustamaan Lontooseen huomenna tai ylihuomenna. Hän matkustaa varhain päivällä ja palaa illalla, ja hän tuo silloin matkassaan siivon ja kelvollisen sairaanhoitajattaren, joka on nykyisin jouten. Vaimoni tuntee hänet ja tietää, että häneen voidaan luottaa. Mutta ennen hänen tulemistaan pyydän minä Teidän olemaan mitään puhumatta tohtorille, koska hän ei hyväksyisi sairaanhoitajatarta, jonka minä hankkisin. Kun hoitajatar tulee, puhuu hän kyllä puolestaan, ja herra Dawsonin täytyy myöntää, ett'ei voi muistuttaa mitään häntä vastaan. Se täytyy lady Glydenkin myöntää. Olkaa hyvä ja viekää hänelle minun sydämmellinen osanottoni ja kunnioitukseni!"
Minä lausuin tunnustukseni kreivin ystävällisestä huolenpidosta. Sir Percival keskeytti jyrkästi minun puheeni huutamalla ystävälleen — ikäväkseni täytyy minun tunnustaa, että hän siinä käytti varsin rumaa lausumatapaa — että hän tulisi kirjastoon eikä odotuttaisi häntä kauempaa.
Menin ylös portaita. Me olemme syntisiä ihmisraukkoja, ja olkoot naisen periaatteet kuinka lujat tahansa, ei hän aina voi olla varuillaan väärämielisen uteliaisuuden kiusausta vastaan. Minua hävettää sanoa, kuinka tässä tilaisuudessa uteliaisuus voitti periaatteeni ja herätti minussa kovan halun saada tietää sen kysymyksen tarkoitus, jonka sir Percival teki ystävälleen. Ketä kreivi halusi tavata aamukävelyillään? Että se oli nainen, voin minä aavistaa sir Percivalin kysymyksestä. Minä en epäillyt kreiviä mistään sopimattomasta — sillä tunsin hänen siveellisen arvonsa liian hyvin — mutta minä toistin ajatuksissani alinomaa tämän kysymyksen kenen oli hän löytänyt?