Edellisellä käynnilläni pääkaupungissa olin minä järjestänyt kaikki niin, että asuntomme oli järjestyksessä vastaanottamaan meidät, jos me saapuisimme Lontooseen ensi junalla. Tämän hyvin lasketun varovaisuustoimenpiteen johdosta voimme me jo samana päivänä tehdä kolmannen tärkeän vetomme pelissä — anastaa Anna Catherick haltuumme.
Tässä ovat päivämäärät tärkeitä. Minä yhdistän kaikki tunteen ja käytännöllisen älyn ominaisuudet, jotka yhdessä muodostavat niin täydellisen kokonaisuuden. Minulla on jokainen näiden päiväin päivämäärä varmasti muistissa.
Keskiviikkona heinäkuun 24 päivänä lähetin minä vuokravaunuissa vaimoni saattamaan rouva Clementsin pois tieltämme, tämä oli ensimmäinen askel. Tekaistu tervehdys lady Glydeltä, joka muka oli saapunut Lontooseen, riitti kaiken kaikkiaan tähän. Rouva Clements vietiin pois vuokravaunuissa ja jäi niihin odottamaan, kun vaimoni, ilmoittaen muka ostavansa jotain puodista, hävisi ja kiirehti kotiin ottaakseen vastaan S:t Johns-Woodissa olevaan kotiimme odotettua vierasta. Tarvitsee tuskin mainita, että tätä vierasta mainituin palvelusväellemme "lady Glyden" nimellä.
Sillä välin olin minä ajanut perässä toisella hevosella mukanani Anna Catherickille kirjoitettu lippu, jossa mainittiin, että lady Glyde tahtoi pidättää rouva Clementsin luonaan koko päivän ja että Annankin pitäisi saapua heidän luokseen sen hyvän herran turviin, joka odotti ulkona ja joka jo oli pelastanut hänet Hampshiressä joutumasta sir Percivalin näkyviin ja käsiin. Tämä "hyvä herra" lähetti pienen katupojan viemään kirjeen huoneeseen ja odotti itse tulosta pari taloa kauempana kadulla. Samana hetkenä kuin Anna näyttäytyi ovella ja sulki sen jälkeensä, oli tuo kunnon mies aukaissut vaununoven hänelle, auttanut hänet ylös — ja niin sitä lähdettiin!
(Sallikaa minun tässä sulkumerkkien sisässä yhdellä huudahduksella osoittaa, kuinka hauska tämä seikkailu oli!)
Matkalla Forest-roadiin ei seuralaiseni ollenkaan peljännyt. Voin olla isällisempi kuin kukaan muu, jos minua vain huvittaa olla sitä, ja tässä tilaisuudessa minä olin isällinen. Kuinka monta syytä minulla olikaan saavuttaakseni hänen luottamuksensa! Minä olin sekottanut ne lääkkeet, jotka olivat vahvistaneet häntä; minä olin suojellut häntä sir Percivalilta. Kenties luotin minä kumminkin liian sokeasti näihin syihin; mahdollisesti en minä arvostellut täysin heikkoymmärryksisten ihmisten alempien vaistojen voimaa — varmaa on, että minä laiminlöin riittävästi valmistaa häntä kestämään pettynyttä odotusta, kun saatoin hänet asuntooni. Kun hän saapui vierashuoneeseen, kun hän ei nähnyt siellä ketään muuta kuin rouva Foscon, jota hän ei ollenkaan tuntenut — niin joutui hän mitä rajuimman mielenliikutuksen valtaan. Jos hän olisi "ilmassa" tuntenut jonkun vaaran lähenevän, niin kuin koira tuntee näkymättömän vihollisen olevan läheisyydessä, niin ei koskaan hänen kauhistuksensa olisi voinut purkautua äkimmin. Koetin turhaan rauhoittaa häntä. Sen pelon, joka valtasi hänet, olisin minä kenties voinut tyynnyttää, mutta sitä vaarallista sydäntautia, jota hän kärsi, ei voitu millään siveellisillä lievityslääkkeillä parantaa. Suureksi kauhukseni sai hän suonenvetokohtauksia — kohtauksia, jotka hänen sairastamansa taudin yhteydessä minä hetkenä tahansa voisivat kaataa hänet kuoliaaksi jalkojemme juureen.
Lähimmälle lääkärille toimitettiin sana, että "lady Glyde" tarvitsi hänen apuansa mahdollisimman pian. Suurimmaksi lohdutuksekseni huomasin minä hänen olevan ymmärtäväisen miehen. Kuvasin hänelle vieraani henkilöksi, jolla on heikko ymmärrys ja aika ajottain uusiutuva mielenhäiriö, ja järjestin asian niin, ett'ei mikään muu sairaanhoitajatar kuin vaimoni saanut valvoa huoneessa. Naisraukka oli kumminkin liian sairas voidakseen saattaa minut levottomaksi puheellaan. Kaiken kaikkiaan pelkäsin nyt, että väärä lady Glyde kuolisi, ennenkun oikea lady Glyde saapuisi Lontooseen.
Olin aamulla kirjoittanut lipun rouva Rubellelle, jossa pyysin häntä kohtaamaan minua miehensä talossa perjantai-iltana heinäkuun 26 päivänä, sekä toisen Percivalille, jossa pyysin hänen antamaan vaimolleen tämän sedän kutsumakirjeen, sanomaan hänelle, että Marian oli jo matkustanut, ja lähettämään hänet 26 päivänä puolipäiväjunalla. Lähemmin miettien olin minä, Anna Catherickin ollessa nykyisessä tilassaan, huomannut välttämättömäksi kiiruhtaa suunnitelman toteuttamista ja siten saada lady Glyde valtaani jonkun verran aikaisemmin, kuin olin laskenut. Mihin uusiin toimenpiteihin piti minun tässä kauheassa epävarmuudessa ryhtymän? En voinut mitään muuta tehdä, kuin luottaa sattumaan ja lääkäriin. Levottomuuteni purkautui tunteellisiin huudahduksiin, jotka minä kyllin hyvin ymmärsin, muiden ihmisten kuullessa niitä, sovittaa "lady Glyden" nimen yhteyteen. Kaikissa muissa suhteissa ei Fosco tänä muistettavana päivänä kyennyt ajattelemaan ainoaa selvää ajatusta.
Anna Catherickillä oli vaikea yö — hän heräsi aamulla varsin voimattomana, mutta myöhemmin päivällä virkistyi hän taas kummastuttavan suuressa määrässä. Joustava mieleni elostui hänen kanssaan. En voinut saada vastausta Percivalilta ja rouva Rubellelta, ennenkun 26 päivän aamuna. Odottaen, että he seuraisivat neuvojani, minkä tiesin heidän tekevän, jollei mitään esteitä ilmaantuisi, menin minä tilaamaan vaunut hakemaan lady Glydeä asemalta ja ilmoitin, että niiden pitäisi olla kotonani kello 2 iltapäivällä. Nähtyäni merkittävän tilauskirjaan läksin herra Rubellen luo sopiakseni asian hänen kanssaan. Hankin sitä paitsi pari herraa, jotka voivat varustautua todistamaan, että kysymyksessä oleva henkilö oli mielenviassa. Toisen tunsin jo ennestään, toisen tunsi herra Rubelle. Molemmat olivat miehiä, joiden vahvat sielut olivat kohonneet yli pikkumaisten ennakkoluulojen — molempia ahdisti huonot raha-asiat — molemmat luottivat minuun.
Kello oli yli 5, ennenkun olin järjestänyt kaiken tämän. Kun palasin kotiin, oli Anna Catherick kuollut. Kuollut 25 päivänä, eikä lady Glyde voinut tulla Lontooseen ennenkun 26 päivänä.