Tohtori Goodricke kehotti minua yleisellä ja sopivalla tavalla pitämään huolta siitä rouvashenkilöstä, joka oli kuollut yllämainitussa todistuksessa ilmoitetussa talossa. Minä tapasin vainajan talon palvelijan, Hester Pinhornin vartioimana. Jäin silloin taloon ja valmistin vainajan ruumiin hautaan pantavaksi. Minun läsnä-ollessani laskettiin ruumis kirstuun, ja sittemmin näin minä ruuvattavan kannen kiinni, ennenkuin se vietiin pois. Tämän tehtyä, ei ennemmin, sain palkkani ja poistuin talosta. Niitä henkilöitä, jotka haluavat jotakin todistusta minusta, kehotan kääntymään tohtori Goodricken puoleen. Hän voi todistaa sanojeni luotettavaisuuden.
(Allekirjoitettu)
Jane Gould.
4. Hautakiven todistus.
Omistettu Lauran, Lady Glyden, sir Percival Glyden, Blackwater-Parkin, Hampshiressä, Vapaaherran puolison ja Aatelismies Philip Fairlie-vainajan, tämän seurakunnan Limmeridge-Housesta, tyttären muistolle. Syntynyt maaliskuun 27 päivänä 1829; mennyt naimisiin joulukuun 22 päivänä 1849; kuollut heinäkuun 25 päivänä 1850.
5. Walter Hartrightin todistus.
Aikaisin kesällä 1850 läksimme minä ja elossaolevat seuraajani Keski-Amerikan erämaista ja metsistä palataksemme kotiin. Rannikolle saavuttuamme astuimme laivaan, jonka määrä oli purjehtia Englantiin. Mexikon lahdessa kärsimme me haaksirikon; minä olin yksi niistä harvoista, jotka pelastuivat. Tämä oli kolmas kerta, jolloin minä pelastuin silminnähtävästä hengenvaarasta. Rutto, intiaanein hyökkäys, hukkuminen — nämä kolme kuolemanvaaraa ovat uhanneet minua; kaikista olen pelastunut.
Nämä lehdet eivät sisällä mitään kertomusta minun seikkailuistani ja vaaroistani kaukana isänmaastani. Syy, miksi minä poistuin maastani ja ystävieni luota Ja heittäydyin uuteen seikkailujen ja hengenvaarallisten kohtaloiden maailmaan, on jo tunnettu. Tästä vapaaehtoisesta maanpaosta palasin minä, kuten olin toivonut, rukoillut, ja uskonut, että minä palaisin — muuttuneena miehenä. Uuden elämän taistelussa ja ponnistuksissa oli sydämmeni puhdistunut paljosta itsekkäisyyden kuonasta. Hädän ja vaaran kovassa koulussa oli minun tahtoni lujittunut, sydämmeni karaistunut päättävämmäksi ja mieleni terästynyt. Olin matkustanut pois välttääkseni kohtaloani. Palasin takaisin kohdatakseni sitä avoimin silmin, kuten miehelle sopii.
Palasin kohdatakseni sitä sillä välttämättömällä kieltäytymisellä, mitä tiesin minulta vaadittavan. Olin poistanut mielestäni katkeruuden menneisyyden suhteen, mutta syvällä sydämmessäni kätkin minä muiston tämän vaiherikkaan ajan surusta ja rakkaudesta. En lakannut koskaan tuntemasta, kuinka minä koko elämäni ajaksi olin tehnyt auttamattoman haaksirikon — olin oppinut vain kärsimään sitä. Laura Fairlie oli yksinomaan ajatuksissani, kun laiva vei minut pois, ja minä näin viime pilkahduksen Englannin rannasta. Laura Fairlie oli yksinomaan ajatuksissani laivan tuodessa minua takaisin ja minun nähdessäni aamun ensi valossa tuon rakkaan rannan kaukana etäisyydessä.
Kynäni kirjoittaa tuon muinaisen nimen, kun sydämmeni taas puhuu muinaisesta rakkaudestani. Kutsun häntä vieläkin Laura Fairlieksi. On kovaa ajatella häntä, kovaa puhua hänestä hänen puolisonsa nimellä.