Herra Kyrlen levollisille, tarkkaaville kasvoille levisi nyt ensi kerran hymyilevä ilme.
"Siihen ajatukseen nähden, mikä Teillä on näistä molemmista herroista", sanoi hän, "ette luullakseni odota tyydyttäviä tietoja siltä taholta? Jos heidän on onnistunut anastaa itselleen suuria rahasummia salahankkeella, niin on vähän uskottavaa, että he tunnustaisivat mitään."
"He voivat joutua pakotetuiksi tunnustamaan, herra Kyrle."
"Kuka pakottaa?"
"Minä."
Me nousimme molemmat ylös. Hän katsoi minua tarkkaavasti suoraan kasvoihin nähtävästi suuremmalla harrastuksella, kuin hän ennen oli osoittanut. Minä huomasin hänen olevan hieman kummastuneen.
"Te olette varma", sanoi hän. "Epäilemättä on Teillä persoonallisia vaikuttimia ajaa asiaa, joiden kyseleminen ei kuulu minulle. Jos oikeudenkäynti voidaan vastaisuudessa alkaa, niin tahdon vain sanoa, että voitte varmasti luottaa apuuni. Mutta samalla kertaa täytyy minun huomauttaa Teille, kun rahakysymyksen aina täytyy tulla oikeuskäsittelyyn, että minä näen vähän toiveita voittaa takaisin lady Glyden omaisuutta, vaikkakin lopulta onnistuttaisiin todistaa, että hän todellakin elää. Mainittu ulkomaalainen poistuisi luultavasti Englannista, ennenkun oikeudenkäynti olisi alkanut, ja sir Percivalin taloudellinen pula oli kyllin suuri pakottamaan häntä luovuttamaan joka, summan saamamiehellensä. Te tunnette luonnollisesti —".
Minä keskeytin hänen puheensa.
"Sallikaa minun pyytää, ett'emme koskettele lady Glyden raha-asioita", sanoin minä. "En ole koskaan entisinä aikoina tuntenut niitä, enkä nytkään tunne mitään muuta, paitsi että hän on menettänyt koko omaisuutensa. Te olette aivan oikeassa uskoessanne, että minulla on persoonallinen vaikuttimeni ajaa tätä asiaa. Minä toivon, että minun aiheeni aina olisivat yhtä epäitsekkäitä, kuin ne tällä hetkellä ovat —."
Hän koetti keskeyttää selittääkseen sanojansa. Minä olin arvatakseni kumminkin hieman kiivastunut siitä, että hän epäili minua, ja jatkoin puhumistani haluamatta kuulla, mitä hän sanoisi.